|
Post by Mira on Apr 27, 2016 17:39:05 GMT 2
Miran kolmivuotiaan oriin kehittymistä vauvasta ratsuksi.
Erittäin luonteikas ja omapäinen pikkumies, joka osaa myös alistua arvoonsa tarpeen tullen. Pärjää niin suurten kuin pienienkin kaviokkaiden kanssa, tosin aasit ovat nuorukaisen mielestä erittäin pelottavia. Oriksi nuoriherra käyttäytyy erittäin mallikkaasti, ainakin vielä toistaiseksi. Esteet ovat pikkuprinssin lemppareita, tosin niitä on ylitetty vain irtona. Orilla voi myös ajaa, mutta kärryjen edessä hänen kuninkaalinen korkeutensa ei viihdy.
|
|
|
Post by Mira on Apr 27, 2016 21:59:14 GMT 2
The new beginning // Newerra27.4.-16- Äiti?! Missä ne kuljetussuojat on?! huomasin huutavani samalla kaivellessani IKEA:n suurta muovikassia. Mä puristin jännittyneenä oriin riimunnarua. Tootti tunki suloisen, tumman päänsä kassiin ja kuunteli rapinaa ihmeissään. Naurahdin ruunan touhuille ja annoin käteni liukua pitkin sen sileäksi puunattua harjaa. Äitini kolisteli hoitopaikalle muutaman lisäkassin kanssa ja huokasi. - Ne on pakattu tänne, väsyneen näköinen nainen tokaisi ja heitti ison pussin eteeni, saaden Tootin säpsähtämään. - Kiitti! hymähdin ja tongin keltaiset, uutuuttaan jäykät kuljetussuojat ulos pussista. Kolmivuotias tuijotti niitä kuin viimevuonna näkemäänsä aasia. Naurahdin ja nostin suojat orin eteen, saaden sen peruuttamaan muutaman askeleen. - Koita saada se pian valmiiks.. Vien nää kamat nyt autoon, äiti huikkasi ja nappasi kolme kassia mukaansa. Katselimme hetken noiden perään kunnes kiepautin suojat salamannopeasti orin jalkojen ympärille. Tuo seisoi jalat haarallaan keskellä käytävää, kuin juuri jaloilleen noussut vastasyntynyt varsa. Virnistäen suoristin melko kalliin WEGA:n Gold - loimen. - Eiköhän me olla valmiita, sanoin hymyillen. Ihme kyllä, Tootti meni yllättävän reippaasti ikivanhaan ja kolisevaan traileriin, joten matkamme sai alkaa. Kymmenen minuutin ajan istuin pelkääjän paikalla puristaen harjapakin kahvaa rystyset valkoisina. Ei mua uusi paikka sinällään pelottanut, enemmänkin pelkäsin Tootin reaktiota. Pian Newerran tallirakennus pilkottikin edessäpäin, vaikka en siitä erityisemmin välittänytkään, niin ajatuksissani olin. Lopulta pysähtyessämme tallin eteen valtava pamahdus herätti mut ajatuksistani. Suorastaan loikkasin ulos autosta ja ryntäsin trailerille. Haparoituani luukun auki näin päätään korkealla pitävän orin, joka hirnuen ja pöristen yritti peruuttaa ulos traikusta, vaikka edelleenkin oli kiinni. Juoksin trailerin etuluukulle ja tupsahdin sisään, suoraan Tootin naaman eteen. Nuoriherra tuijotti minua silmät pyöreinä pöristen, kun peruutin sen ulos trailerista. Heti ensitöikseni tarrasin kaikilla voimillani riimunnaruun, sillä orini tuntui kasvaneen noin kaksikymmentä senttiä matkan aikana. Varsa seisoi pörheänä keskellä tallipihaa hirnuen aivan koko ajan. Lopulta sain orin raahattua äidin ja nuoren naisen, luultavasti tallinomistaja Kaisun, luo. Nainen katsoi hymyillen meihin ja tervehti. - Moikka! Mä oon Kaisu, hän sanoi pirteästi. Hymyilin ja nyökkäsin. - Mä oon Mira, ja tää kaveri on tosiaan Tootti, hymähdin ja nykäisin omille teilleen yrittävän orin takaisin luokseni. - Jospa mentäisiin katsomaan teidän karsinaa, Kaisu sanoi selvästi huomaten oriini innokkuuden ja jatkoi vielä: - Voitte vaikka sitten paremmalla ajalla tutustua paikkoihin! Nyökkäsin ja lähdin taluttamaan Toottia Kaisun perässä talliin. Orini hirnui aivan jatkuvasti, saaden nolostuksen punan nousemaan kasvoilleni. Lopulta olimme Tootin karsinalla, ja kiepsautin nuorenherran sisään. Luikahdin karsinaan ja laitoin hepuloivan orin kiinni, enhän nimittäin halunnut tulla telotuksi, kun innokas pikkupoika hyöri ja pyöri. Nopeasti irrotin kuljetussuojat ja loimen, Kaisun katsellessa oriani. - Oisko Tootti mahollista viiä pihalle, niin se vois purkaa energiaansa? kysyin hymyillen käännähtäen naiseen päin suojat ja loimi käsissäni. Vilkaisin käytävälle, äiti oli jäänyt autolle. - Joo, totta kai! Pääsee tutustumaan kavereihinsa, Kaisu sanoi ystävällisesti. Niinpä sitten nappasin orin riimunnarusta ja jarrutellen talutin tuota Kaisun perässä. Ja niin uljas orini stoppasi laitumen portille. - Tootti, siellä on hevosia joo, menes nyt, sanoin turhautuneena. Tummanruunikko tuijotti pää pystyssä kolmea muuta oria. Lopulta raahasin tuon portista sisään samalla kun Kaisu hätisteli muut orit kauemmas. Jäimme Kaisun kanssa juttelemaan tallista ja muusta, samalla katsellen riehuvia oreja. Tootti hyppi pystyyn ja loikki ympäriinsä, kunnes lopulta rauhoittui katsellen uteliaana ympärilleen. - Ainoo josta se ei erityisemmin pitäny, tais olla toi Welsh, mumisin ja katsahdin Kaisuun. - Joo, se on Lucas. Porukan pomo, ainakin vielä, hän naurahti. Pölisimme vielä hetken, kunnes Kaisu lähti keskustelemaan äitini kanssa paperiasioista. Itse kaivoin puhelimen taskustani ja nappasin oriista kuvan. Katsahdin laumaan vielä kerran ja käännähdin ympäri. Nyt pitäisi mennä järjestelemään tavaroita. Mira & Uljas ori 1 hmOi, Tootti on niin suloisen innokas =) Tervetuloa teillekin vielä kerran! Mukava että orilaumakin rauhoittui lopulta. Timppahan muuttaa toiseen tarhaan parin kolmen viikon sisään, kun se ruunataan, niin oreja ei oo ihan niin montaa samassa tarhassa =D No, Fantsu ainakin on leppoisa tapaus, toivotaan ettei Tootti ja Luca ota yhteen. Ihana kuva myös, komia poika! Koitan jatkossakin kommentoida välillä, odotan innolla merkintöjäsi! // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on Apr 30, 2016 10:09:22 GMT 2
Rääpäle 30.4.-16
Tuijotin sitä suoraan silmiin. Sen suuret korvat kääntyivät luimuun, lihakset värähtivät. Tuijotimme toisiamme hetken. Näin kuinka se jännittyi. Ja aivan yhtäkkiä, tuo suurikokoinen ori pinkaisi täyteen juoksuun tarhan toiselle puolelle saaden muutkin seuraamaan itseään. - Voi helv****! Lähdin marssimaan reippain askelin kuraisessa tarhassa trakehneriani kohden. Olin jo ajatellut, että se oli sen verran aikuistunut, että osaisi antaa kiinni myös uusissa paikkoissa, mutta ei. Rääpäle se vieläkin oli. Mä murahdin ja kurotin nappaamaan tummanruunikon turkoosista riimusta. Kiinnitin riimun kanssa sävy sävyyn olevan riimunnarun paikoilleen ja lähdin raahaamaan oria kohti porttia. Tuo ninjaili omiaan eikä olisi tahtonut tulla ulos. Kun viimein olimme portilla ja sain aidan auki, Tootti veti jarrut pohjaan jääden jumittamaan. Muut orit tallustelivat reipasta tahtia aukinaista porttia kohden. - Hei nyt alkakaa mennä! huusin oreille ja huidoin niitä kauemmas riimunnarulla. Tootti näytti erittäin tyytyväiseltä saadessaan häslinkiä aikaan. Siinä pisteessä mulla meni hermot, karjaisin orille ja vetäisin sitä kaikin voimin eteenpäin. Kuitenkin tuo oli saanut päähänsä olla testaileva, eikä liikkunut senttiäkään. Lopulta huitaisin oria lavalle riimunnarulla, joka saikin siihen hieman vauhtia. Ori pinkaisi täysin voimin portista ulos, mutta sain sen pidettyä ja suljin portin sen takaa. Tummanruunikko katsoi mua erittäin loukkaantuneena, kunnes lopulta ei suostunut enään edes vilkaisemaan minua. Tuo kulki pää taivaissa ja hirnui jok' ikiselle hevoselle jonka näki. - Ei taida sun päivät orina enää kauheen kauan kestää, mutisin hupparini sisään.
Kun lopulta sain tuon sisälle, käytävällä nappasin kuraisen Cassiel- merkkisen sadeloimen orin niskasta ja heitin sen myttyyn lattialle. Silitin orin kuraista kaulaa, jonka jälkeen siirsin käteni sen puhtaalle selälle. - Saatkin sit käyttäytyy... mumisin hiljaa mietteissäni. Talutin Tootin karsinaansa ja hain harjapakin.
Viimein sain kuran hangattua orin kaulalta. Hölkkäsin kohti satulahuonetta. - Tootti.. Tossa! Nappasin meksikolaiset ja mustan yleissatulan jonka alla oli keltainen huopa. Kaivoin lukollisen kaappini avainta taskustani, kunnes viimein löysin ne. Satula ja suitset puuduttivat oikeaa kättäni, samalla kun kaivoin suojia ja keltaista korvahuppua kaapin pohjalta. Löydettyäni ne pinkaisin takaisin orini luo, joka malttamattomana odotti, milloin hän pääsisi näyttämään mihin pystyisi. Nopeasti heitin satulan selkään, kiristin vyön, ujutin kuolaimet orin suuhun ja vedin niskaremmin korvien yli, kiristin poski- ja turparemmit, puin orille suojat ja noukin harjapakista keltaisen juoksutusliinan.
Pian olimmekin tyhjässä maneesissa, Tootin kävellessä pää alhaalla, rentona ympärilläni. - Ens kerralla oon sun seläs, kun äiti on tulossa, mumisin katsellen upean, kookkaan orin kulkua. Muutaman kierroksen jälkeen maiskautin tuon raviin. Maneesissa oli hiljaista, muutamia satunnaisia pärskähdyksiä lukuunottamatta. Juoksutuspiiska rahisi hiekkaa vasten orin siirtyessä isoon laukkaan. Hymyillen katsoin tuon menoa. Ei se enään mikään kauhean rääpäle ollut. Se on jo ihan oikea hevonen. Ainakin melkein.
Mira ja Pienisuuri - Rääpäle 2 hm
Oi, kiva tarina! Tosi mukavaa seurata, miten vielä vähän rääpäle-Tootista kasvaa pian aikuinen hevonen =) // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on May 1, 2016 22:04:21 GMT 2
Höntti 1.5.-16
Tootin hoitovihko 1.5.-16: Mä ajattelin nyt tehdä tälläisen hoitovihkon, jonka löydän aina kaapistani. Kirjoitan tänne aina touhuiluistani Tootin kanssa, niin ei ainakaan tule unohtumaan mitä on touhuttu :D. Ja jos esimerkiksi äiti käy hoitamassa Toottia, niin se voi kirjoittaa tänne.
Tänään kävin vain rapsuttelemassa oria tarhassa ja hain sen sisälle harjattavaksi. Myöhemmin tänään olisi vappumaasto, tosin sinne meen Tootilla ajaen. Saa nähdä mitä ori tykkää. Huhhuh.
- Mira
Mira ja Pönttö 3 hm
// Tosiaan, piirto-ohjelma ei edelleenkään tykkää musta :/ Ja tää hoitovihko- juttu, on semmoinen, että aina kun en jaksa kokonaista tarinaa kirjoittaa, teen tuollaisen ns. Miran kirjoittaman tiivistelmän päivästä hänen vihkoonsa :D..Kiva idea ja aivan ihana kuva! Tosi hyvin on asento onnistunut vaikeesta kuvakulmasta huolimatta =) Ja tosi kauniita sävyjä♡ // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on May 2, 2016 18:56:19 GMT 2
Mukamas - ratsu 2.5.-16
Mä rutistin mustaa nahkasatulaa rintaani vasten äidin pidellessä keltaisessa liinassa tyytyväisen näköistä oriani. Hitaasti kurottauduin eteenpäin nostaen satulan orin kaulan etuosaan saaden tuon nostamaan päätään ja vilkaisemaan muhun. Tottuneesti liu'utin satulan paikoilleen ja kiristin vyön. Tootti antoi huomionsa vain äitini syöttämiin porkkananpaloihin, sillä satulahan oli orille jo aivan tuttua. Suoristin keltaista huopaa ja vilkaisin sen kanssa sävy sävyyn olevaa korvahuppua. - Komia se on, ei voi muuta sanoa, äitini sanoi hymyillen. - Samaa mieltä, naurahdin. Nappasin lattialta mustan palaturvaliivin keltaisen t-paidan päälle. Kiristin sen ympärilleni ja nostin kypärän päähäni.
Usutin orin laukkaan. Laukka sai kummallisesti orin takapään kevenemään, mutta muutaman loikan jälkeen Tootti alkoi etenemään rytmikkäin ja suurin, vielä tosin hieman raaoin askelin. Liina pysyi suhteellisen löysänä, sillä tummanruunikko oli selvästi hyvällä tuulella. Lopulta siirsin orin käyntiin ja ojensin liinan äidille. - Ootko valmis? nainen kysyi ja katsahti minuun vakavana. - Ei tässä taida olla vaihtoehtoa, naurahdin kiusaantuneena. Laskin jalustimet saaden ne napsahtamaan. Tootti ei kuitenkaan välittänyt mitään edes silloin kun kiristin vyötä, olivathan äitini tarjoamat porkkanan palat paljon kiinnostavampia. Huokasin syvään ja laitoin käteni jalustimelle. Painoin sitä hieman alemmas käsilläni, kuten aina ennenkin. Tootti pärskähti tyytyväisenä. Nostin jalkani jalustimelle, mutten noussut selkään. Ori ei edelleenkään välittänyt. Kokosin ohjia hieman tuntumalle vasempaan käteen samalla siirtäen oikean satulan takakaarelle. Ei reaktiota. Päästin ohjat löysälle ja irrotin käteni takakaaresta. Nyökkäsin äidilleni ja astuin korokkeelle. Tummanruunikko vilkaisi minuun hieman kärsimättömästi, kuin sanoen mitä sä nyt siellä säädät, tahdon takasin pihalle. Hengitin syvään muutaman kerran. Kurottauduin eteenpäin. Nyt vatsani oli orin satulan päällä. Päästin jalkani korokkeelta. Tootti jännittyi hieman. - Hyvä poika! kehuin. Äitini silitti orin kaulaa. - Oletko valmis? Nyökkäsin. Äitini maiskautti ja astui askeleen eteenpäin. Tootti nosti päänsä korkealle, pörisi hieman ja astui muutaman askeleen epävarmasti äitini perässä. Hymy nousi kasvoilleni kun nainen pysäytti orin. Laskeuduin varovaiseti alas ja olin yhtä hymyä. Katsoin äitiini ja hänenkin silmistään näkyi into. - Hyvä Tootti! Oot ihan paras, sanoin halaten tummanruunikkoa joka oli aivan pyörällä päästään tilanteesta.
Äitini oli jo lähtenyt kotia kohti. Itse jäin hoitamaan Tootin pois. Nappasin pölyharjan keltaisesta harjalaatikosta ja aloin sukia tuon tummaa karvapeitettä. Ori mussutti tyytyväisenä heinäverkkonsa sisältöä. Vilkaisin koskematonta suolakiveä mietteliäänä. Kotona suolakivi oli ollut yksi Tootin lemppari asioista. Ehkä uusi paikka vain stressasi sitä. Kumarruin orin kaulan ali ja jatkoin harjaamista toisella puolella. Tunnustelin orin jalat, enkä tuntenut niissä mitään erityistä. Hymähdin ja taputin tuon lapaa. Heitin harjan laatikkoon saaden sen kolahtamaan muovista reunaa vasten. Ojensin Tootille kaksi porkkananpalaa jotka katosivat parempiin suihin alta aikayksikön. Juuri kun olin orin kanssa valmis, lauma lapsia ryntäsi talliin saaden tummanruunikon nostamaan komean päänsä heinistä. Muutama lapsista jäi norkoilemaan Tootin karsinan eteen katselemaan kun kasasin harjat laatikkoon ja suljin sen. Avasin oven pakki kädessäni. Tarkastin oven olevan varmasti kunnolla kiinni, kun lähdin satulahuoneelle päin. Kaivoin kaapista keltaisen fleeceloimen ja samaa sävyä olevat riimun ja narun, sillä aiempi riimu oli aivan kurainen. Hiippailin takaisin karsinalle ja näin noiden samojen tyttöjen tunkevan kätensä karsinan sisälle ja maiskuttelevan, luultavasti haluten Tootin luoksensa. - Hei älkää jooko tunkeko käsiänne sinne, se on kuitenkin nuori ori ja vähän arvaamaton, sanoin ehkä hieman liiankin tiukasti saaden tyttölauman säpsähtämään. Kädet katosivat nopeasti karsinan sisältä, ja neljät silmäparit tuijottivat minua. Lopulta yksi tytöistä, punapää, avasi suunsa samalla kun luikahdin sisälle karsinaan. - Miks sä sit saat mennä sinne. Me kerrotaan Kaisulle, hän sanoi erittäin näsäviisaaseen sävyyn. Naurahtaen heitin loimen Tootin selkään ja katsoin tyttöihin hymyillen. - Ei ollut tarkoitus olla töykeä. Ja siis Toottihan on mun oma hevonen! Punapään virne katosi kasvoilta melko nopeasti. Suljin loimen solkia tuon sopertaessa: - Ai, sori.. Me mennään tästä laittamaan meijä hepat.. - Joo, nähdään! sanoin hymähtäen tyttöjen kadotessa satulahuoneeseen. Naurahdin, muistan vielä hyvin, kun itsekin ihastelin jokaista uutta hevosta, yksityistä tai tallin omaa tuntsaria. Kun Tootti sai viimein tyhjennettyä verkkonsa laitoin tuolle riimun ja lähdin taluttamaan nuorukaista pihalle. Tunsin kaikkien tuntilaisten katseet selässäni. - Ehkä me tutustutaan vielä joihinkin tallilaisiin, mumisin hiljaa.
Mira ja ratsu 4hm
|
|
|
Post by Mira on May 8, 2016 19:32:21 GMT 2
Ja niin löysin itseni lätäköstä 8.5-16
Tootti tallusteli tyytyväisenä vierelläni, narun pysyessä löysänä. Ori katseli korvat hörössä ohikulkevia maisemia, pöristen hiljaa muille hevosille tarhoja ohittaessamme. Trakehner tassutteli innoissaan kohti tarhaansa. Läpimärkä ori (mä pesin sen) pysähtyi aivan yht'äkkiä keskelle tietä, kuralätäkön eteen. Epäilin että lätäkkö oli ilmestynyt siihen kaatuneesta vesisangosta. Kuitenkin, erittäin viisas orini katseli sitä kauhuissaan. Seisoimme siinä vierekkäin, minä erittäin turhautuneena ja Tootti muka peloissaan. Olimme aivan hiljaa, ori seisoi jännittyneenä vieressäni, kunnes jokin laukaisi tilanteen. Nimittäin puskasta lentoon lehahtava lintu. Suurikokoinen trakehner loikkasi takajaloilleen, ja siinä vaiheessa kaikki pimeni.
Piiip,piiip,piiiip, piiip, piiip, piiip, piiip, piiip... Säpsähdin hereille. Kun silmäni lopulta tottuivat kirkkaaseen valoon, hahmotin huoneen vitivalkoiset seinät. Ja sydänmonitorin, tippaletkutelineen ja monta muuta outoa laitetta. Piip, piip, piip, piip, piip, piip, piip, piip.. Sykkeeni kohosi, sen ilmoitti vähintäänkin yhtä kovaa sydämmeni tykytysten kanssa inisevä monitori. Aloin haukkomaan henkeä ja yritin nousta istumaan. Päätäni alkoi jomottaa, mutta pyrin alas sängystä. Olin jo puolimatkassa kohti huoneen sinertävänharmaata ovea, kunnes jokin nykäisi kipeästi kädestäni. - Kanyyli? mumisin. Siirsin katseeni tippaletkua pitkin pussiin, joka roikkui telineessä. Ja sillä samaisella hetkellä lääkäri, naishoitaja ja äiti ryntäsivät huoneeseen. - Noniin, mennäänpäs takaisin sängylle, et saisi nousta vielä, hoitaja sanoi rauhallisen tyynesti työnsi minua lempeästi sängylle. Istahdin tökerösti sängylle. Hoitaja veti ohuen viltin päälleni, samalla tuijottaen monitoria. Pitkä harmaahiuksinen, astetta vanhempi herra lääkärintakkiin ja silmälaseihin sonnustautuneena astui eteenpäin. - Hei Mira. Olen lääkärisi Ilmari Koivisto, hän totesi hymyillen. Nyökkäsin hitaasti. Äitini istahti sängyn reunalle ja silitti päätäni. - Sinulla on melko vakava aivotärähdys, joten kysyn sinulta muutamia kysymyksiä, tuo jatkoi. Nyökkäsin uudelleen. - Mikä on nimesi? - Mira Mäkelä, sanoin hiljaa. Kurkkuani kivisti ja säikähdin käheää ääntäni. - Älä säikähdä, sinut on intuboitu ambulanssissa löytämisesi jälkeen, hoitaja sanoi ystävällisesti. - Aivan, kähisin ymmärtämättä pätkääkään. - Tosiaan, jatketaan. Kuinka vanha olet? harmaahapsi sanoi. - Kuustoista.. - Aivan oikein, mies sanoi hymyillen. Hän katsahti äitiini ja totesi: - Tällä hetkellä näyttää oikein hyvältä, Mira pääsee kotiin mahdollisimman pian! - Ihana kuulla, äitini sanoi hymyillen ja silitti taas hiuksiani. Ilmari ja hoitaja poistuivat huoneesta.
Sain kuulla äidiltäni kaiken. Kaisu oli saanut orini kiinni tallin edustalta ja juossut päätä pahkaa etsimään minua, ensin kuitenkin heittäen Tootin karsinaan. Löydettyään minut hän oli soittanut ambulanssin. Olin ollut nyt kaksi päivää sairaalassa, kuulemma hetkittäin hereillä. Pääsisin pian kotiin, mutta äiti hoitaisi Tootin siihen asti. Onneksi kaikki kääntyisi parhain päin. Ehkä.
Mira ja Hurja 5hm
Oho, teillä oli vauhdikas äitienpäiväsunnuntai! Toivottavasti Mira paranee pian ja Tootti malttaa pysyä nahoissaan. Eiköhän se aikuistuessa vielä rauhoitu... Innolla odotan tarinoita tallielämään paluusta =) // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on May 12, 2016 15:01:08 GMT 2
Tallilla taas12.5.-16/Pojalla oli kova ikävä! Taisi vähän pahoillaankin olla riehumisistaan, kun vain hengasi pää Miran olkapäällä lämmintä ilmaa puhallellen :D.. Mira näyttää tässä ihan 12-veeltä ja Tootti joltain ponilta :'D Piirto-ohjelma jökkii edelleen :/Mira ja Mammanpoika6 hm
|
|
|
Post by Mira on May 15, 2016 20:49:54 GMT 2
Vappumaasto 5.1.-16
Maiskautin Tootin liikkeelle hevos- ja poniletkan perään. Hemmo tallusteli hitausvaihteella jonon kärjessä, pärskähdellen rennosti. Ruunan kaula oli rennosti vaakatasossa, se melkein nukkui. Samaa ei voinut sanoa omasta, superjännittyneestä oristani (joka oli tosin käyttäytynyt suhteellisen hyvin). Iloinen puheensorina kaikui hevosten kavioiden kopseen säestämänä. Mä olin hiljaa, täytyi keskittyä Toottiin, eikä mulla varsinaisesti ollutkaan kenellekkään asiaa. Paitsi, olisihan sitä ollut kiva jutella, mut-.. - Raviin! Kaisu huudahti jonon kärjestä katkaisten ajatukseni. Letka siirtyi letkeään raviin hiekkatietä eteenpäin. Koppakärryt pomppivat kuopasta kuoppaan, mutta se ei näyttänyt Toottia haittaavan. Seuraavan mutkan takana kuusimetsä harveni ja eteemme aukesi suora. - Laukkaaa! kuului seuraava käsky. Muut siirtyivät laukkaan, mutta en viitsinyt antaa orilleni mahdollisuutta pinkaista koko jonon ohitse, eli pidin sen ravissa. Tootti protestoi päätöstäni muutamalla pukilla, jotka eivät tosin kohonneet kovin korkealle potkuremmin ansiosta. Hyödyllinen kapistus, pakko sanoa. Pian suora oli jo ohi ja hevoset ( ja ponit ) siirrettiin ravin kautta käyntiin. Uppouduin taas ajatuksiini, kunnes kuulin ne tutut kevään merkit. Mökkiläiset. Ja näköjään Tootti kuuli ne myös.
Seuraavan mutkan jälkeen eteemme ilmestyi kesämökkejä. Huokasin ja puristin ohjia tiukemmin hanskojen peittämillä käsilläni. - Soo jaaa... mumisin ja pidätin oria. Ensimmäisen mökin ovi aukesi ja kaksi tyttöä, noin kuusi- ja kymmenvuotiaat, ryntäsivät portaat alas tien varteen. Tootti mulkoili noita, mutta ei päättänyt paeta. - Kato Milja, heppoja! vanhempi tyttö sanoi kävellessämme heidän ohitseen. Seuraavan mökin pihassa oli sauna, jonka vanhasta piipusta tuprutti savua. Huutoja pihasta kuului oikein olan takaa, naurua myös. Saunan ovi lehahti auki ja poika kääriytyneenä pyyhkeeseen juoksi ulos. Tuo vilkaisi meitä, mutta jatkoi juoksuaan rantaan. Huomasin edempänä Lucan aloittaneen steppaamisen. Veera, jos se oli Lucan hoitajan nimi, sai orin pidettyä melko hyvin käsissään, kunnes mökin pihasta lensi pinkki jalkapallo keskelle tietä. Se laukaisi tilanteen ja sai oman orini pomppaamaan noin metrin ylöspäin. Muukin joukkio säpsähti, ja osa ratsuistamme hyppäsi laukalle. - Rauhoittakaa niitä! Tässä ei voi laukata! Kaisu huusi edeltä. Hemmo ei kuitenkaan jaksanut välittää, joten loppuenlopuksi muutkin ottivat mallia ja rauhoittuivat. Kun olimme kääntymässä pois mökkitieltä, huomasin pojan hakevan pallon jonkun nuoremman tytön kanssa. He molemmat jäivät tuijottamaan peräämme, kunnes katosimme nurkan taa.
Mira ja Ajoponi 7hm
|
|
|
Post by Mira on May 16, 2016 11:28:32 GMT 2
Täytyisi muistaa että... 16.5.-16
Huokasin syvään. Tungin jalkani jalustimeen ja ponnistin Tootin selkään. Painoin kantapääni alas. Pieni maiskautus sai pian nelivuotiaan orin käyntiin. Tuon pää kohosi korkealle, mutta se oli muuten suhteellisen rento. Kävelin kierroksen ohjat tuntumalla, mutta sitten päästin ne löysäksi. Tootti laski päätään alemmas ja rentoutui hieman. Sen käynti oli melko aktiivista, muttei kuitenkaan liian hosuttua. Hymyilin, samalla silittäen tuon tummaa kaulaa. Maneesin ovi aukesi kolahtaen, saaden orin säpsähtämään. Keräsin ohjia. Ovista sisälle luikahti sinihiuksinen nainen, jonka kasvoja en nähnyt. Sinipään jalanjäljissä maneesiin astui musta poni, luultavasti connemara. - Moi! Eihän teitä haittaisi jos tulisimme Nion kanssa tänne? tuo kysyi silittäen mustan turpaa. - Eeipä kai! Tää on tosiaan aika nuori ja kouluttamaton, mut jos se ei haittaa, sanoin hieman epävarmasti. - Ei haittaa! Nainen kiipesi ponin selkään kevyesti ja siirsi connemaran käyntiin. Tuo puheli ponille jotain minulle vieraalla kielellä. Käänsin pääni takaisin eteenpäin, samalla saaden Tootinkin rennoksi. Hetken kuluttua uskalsin päästää ohjat taas löysäksi, ei ori näyttänyt erityisemmin ponista, tai siis Niosta, välittävän. - Ai niin joo, mä oon muuten Ciannait! sinipää sanoi. Käänsin päätäni hieman häntä kohden. - Sä oot vissiinkin Mira, tuo sanoi hymyillen. - Joo oon! Hiljaisuus laskeutui, sen rikkoi enään vain satunnaiset pärskähtelyt ja kavioiden kopina.
Viimein keräsin ohjat kunnolla käteen ja aloin kääntelemään melko suuria ympyröitä. Tootti oli oppinut pohje-avut melko nopeasti, mutta ei se vielä oikein taipunut. Pitkän taistelun jälkeen sain sisäpohkeen läpi niin, että Tootti ymmärsi mitä hain ja taipui hieman. Kuitenkaan ori ei ollut lähelläkään Ciannaitin ponin taipumista. Keskityin ratsastamaan ympyröitä, mutta sivusilmällä näin Mion taiteilevan ympyröitä ja voltteja erittäin hyvin. - Siirrytäänkö raviin? rikoin hiljaisuuden ujolla kysymykselläni. - Juu, käyhän se! Maiskautus ja pohkeet. Ori loikkasi kärsimättömänä nopeatempoiseen ja hätiköityyn raviin. En edes aloittanut keventämistä, istuin satulaan ja pidätin. Lopulta Tootti rauhoittui ja ravi alkoi paranemaan asteittain. Kierroksen jälkeen aloin keventämään mahdollisimman tasaisesti. Aloitin työskentelyn keskiympyrällä. Ori pärskähti ja jatkoi jolkotteluaan kaula suorana. Sisäpohje paukutti orin kylkeä kevyesti. Lopulta tuo veti protestipukin pohkeen vuoksi, mutta sen jälkeen lopetti vänkäämisen eikä enään painautunut ulkopohjetta vasten. Kehuin tuota, rapsutin sään vierestä. Kun seuraavan kerran saavuin pitkälle sivulle, jatkoin uraa pitkin suoraa. Seuraavan kulman jälkeen käänsin orin kokorata leikkaalle. Yhtäkkiä tuo veti pukit ja sinkosi eteenpäin. Tuon laukka oli pompottavaa, sillä se keskittyi ainoastaan juoksemiseen. - Toooootti seiissss, inisin taaksepäin nojaten. Ori nelisti kulmaa kohti. Sen saavuttaessaan tuo kieppasi ympäri saaden tasapainoni horjahtamaan. Roikuin tuon letitetyssä harjassa, ori pukitti kerran jos toisenkin. Se laukkasi kokorata leikkaata toiseen suuntaan, kunnes teki äkkijarrutuksen ennen kulmaa. Oikea jalkani lipsahti satulan yli ja laskeuduin maahan jaloilleni. Horjahdin muutaman askeleen taaksepäin ja pyllähdin hiekalle. - Voi helvet*** helvet**... Ravistin päätäni ja nousin ylös pudistellen hiekkoja ruskeista housuistani. - Ootko kunnossa? - Joo oon.. vastasin Ciannaitille. Kiipesin takaisin Tootin selkään ja kövelin lyhyen sivun. Käänsin orin kokorataleikkaalle samalla nostaen ravin. Tälläkertaa ori vain pukitti, mutta olin varautunut ja pidätin saaden orin rauhoittumaan. Jatkoin ympyrätehtävää, tälläkertaa paremmin taipuvalla hevosella tosin.
Kun lopulta Tootti alkoi liikkua hyvin istuin satulaan ja siirsin sen käyntiin. Ciannait oli jo lopettanut, hän talutti poniaan pihalle. - Nähdään! hän huikkasi. Mä moikkasin tuolle ja annoin löysät ohjat.
Avasin meksikolaisten turparemmit ja vedin suitset tuon päästä. Laitoin ne karsinan ovessa olevaan koukkuun ja nostin satulan ja keltaisen huovan tuon selästä. Ensi kerralla laittaisin orille korvahupun, kun näytti siltä, ettei tuo erityisemmin pitänyt ötököistä korviensa juuressa. Naurahdin ja rapsutin tuota ennenkuin vein Tootin kamat satilahuoneeseen.
Nappasin kaapistani pussin täynnä heppanameja. Tungin sen taskuuni puhelimeni seuraksi. Nappasin hyllystä vielä sadeloimen ja riimun. Riimunnaru olisi karsinalla.
Heitin loimen tuon selkään. Syötin orille muutaman namin ja silitin sen kaulaa. Kiinnitin remmit kiinni sekä pyydystin orin pään riimuun. Laitoin riimunnarun kiinni tuon riimuun. Tallustin ovesta ulos sateiseen ilmaan ja nostin huppuni pääni päälle. Tootti käveli väsyneenä vierelläni tarhoille asti. Päästin orin irti ja se tallusteli shettisystäväänsä rapsuttelemaan. Lucas mökötti nurkassa, naurahdin.
Vasta kotona huomasin takareisissäni ison mustelman. Sen siitä sai kun nuorta hevosta lähti kouluttamaan. Aloin nauramaan ja avasin koneen. Pitäisi etsiä valmentaja meille, hassu ajatus.
Mira ja mukamas- Ratsu 8hm
// tein tän puhelimella, siksi kirjoitusvirheet ja se on syy myös otsikoiden värien puuttumiseen yms :D Korjasin värit :DD
Oho teilläpä oli taas vauhtia ja hurjia hetkiä! Ei ainakaan lopu sisältö tarinasta, kun Tootti keksii yhtä sun toista =D Kannattaa tuota Iikkaa nykästä hihasta, jos valmentajaa kaipaa, hän osaa hommansa hyvin =) // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on May 17, 2016 12:32:24 GMT 2
Valmentaja? 17.5.-16
- Hei Iikka! Odota! huusin juostessani miehen kiinni. - No hei! Mirako? hän sanoi reippaasti. - Joo, minäpä minä! naurahdin, mutta jatkoin : - Kaisun ideahan tää alunperin oli, mutta nyt kun itsekin mietiskelin, niin päätin sulta tulla kysymään.. - No mitäs, mies sanoi virnistäen. - Siis sähän tiedät et mulla on se Trakehner ori, pian neljävuotias, ja me tarvittaisiin valmentajaa, sanoin hieman ujosti. - Joo, kyllähän mä Tootin tiedän, Iikka naurahti ja jatkoi: - Eli siis minutko haluaisit valmentajaksi? - Joo, jos sua vaan kiinnostaisi! - Kyllä mä uskon että multa aikaa ainakin löytyisi! tuo sanoi hymyillen. - Hei ihanaa! Kiitos! hihkaisin - Mutta mä lähden nyt pyydystämään Donnaa, nähdään! - Joo, nähdään!
Harjasin Tootin sileää, tummaa karvaa. Hymähtäen sanoin tuolle: - Me saadaan valmentaja.. Lopetin harjaamisen hetkeksi ja rapsutin oria mietteissäni. Säpsähdin tuttuun ääneen. - Moikka! Lähetkös maastoseuraksi? Katsahdin ovelle ilmestyneeseen tyttöön. - Joo! Onko Taika jo valmis? kysäisin Liisalta. - Ei vielä, Liisa naurahti. Tyttö katosi ovelta, aloin taas harjaamaan oria. Heitin harjan harjalaatikkoon ja nappasin kaviokoukun. Liu'utin kättäni tummanruunikon jalkaa alaspäin, nappasin vuohiskarvoista ja nojasin oriin. - Nosta! Kavio nousi melko hyvin, putsasin jalat.
Kiristin vyötä tallin pihassa ja nousin selkään. Vilkaisin Taikaa vierelläni. Liisa sääti jalustimia hieman kauemmin kuin minä, koska Taikalla oli mennyt kahdeksanvuotias Anne, jota olin taluttanut tänään aiemmin. Emme menisi rankkaa lenkkiä, ihan pienen vain, sillä Taika oli ollut jo muutamalla tunnilla. Lähdimme astelemaan hiekkatietä pitkin jutellessamme rennosti.
Mira ja Tootti 9 hm
|
|
|
Post by Mira on May 20, 2016 10:11:54 GMT 2
Neljävee 20.5.-16
Eilen oli Tootin neljävuotissynttärit. Meillä oli myös Iikan ensimmäinen valmennus, enkä ois uskonut kuinka paljon Iikan opetus voisi auttaa meitä. Oon tosi ylpee pojasta, ja Iikan valmennuksetkin jatkuu vielä varmaan pitkään.
Tänään Tootilla olisi rauhallisempi vapaapäivä, sillä eilinen valmennus vei pojusta kaikki mehut. Harjailin orista suurimmat pölyt pois ja tungin meksikolaiset sen päähän. En ollut ikuisuuteen mennyt Tootilla ilman satulaa, mutta toivottavasti kaikki menisi hyvin. Talutin tummanruunikon pihalle ja nousin korokkeelta selkään. Asettelin jalkani ja käteni oikein, jonka jälkeen siirsin tummanruunikon käyntiin.
Kun sukelsimme metsän siimekseen rentouduin. Tootti kulki löysin ohjin, kaula pitkällä, mutta pää kuitenkin koholla, korvat hörössä tutkien uusia maastoja. Nyt mulla olisi aikaa ajatella asioita, mutta kumma kyllä, keskityin vain luonnon ääniin, linnun lauluun, hentoon tuuleen ja satunnaisiin kolahduksiin Tootin kolauttaessa kavionsa kiveen.
Käänsin tummanruunikon pienelle ylämäkeen johtavalle polulle. Lenkin jälkeen ori saisi paljon nameja ja rapsutuksia, sillä eilen pojun 4-v synttärit olivat melkein unohtuneet. Hymyssä suin kurottauduin halaamaan orin kaulaa sen tallustellessa ylämäkeen.
Maastoilijat 10hm
//Lyhyempää hoitomerkintää tällä kertaa :)!
Kiva tarinanpätkä =) Onnea Tootille! // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on Jun 1, 2016 18:41:19 GMT 2
Kipeä koipi 1.6.-26
Sinä aikana, kun Tootti mulla on ollut, en ole ikinä ollut siitä näin huolissani. Ori kaatui muutama päivä sitten tarhassa kun sillä ja Lucalla oli vähän omaa kivaa (leikkivät siis), varsa (ei se enään mikään varsa ole) oli hypännyt pystyyn, mutta pyllähtänytkin ympäri satuttaen vasemman koipensa. En nähnyt mitä etujalalle tapahtui, mutta sen tiedän, että Toottia oikeasti sattui ja paljon. Pikkupoika ei ikinä esittänyt kipeää, ja aina silloin kun vauva oli oikeasti kipeä, se kyllä näytti sen. Ja nyt se oli. Oltiin sovittu Kaisun kanssa, että Tootti ei nyt ulkoilisi muuta kuin minun kanssani talutuksessa, ettei jalka menisi pahemmaksi tarhassa riekkuen. En itse pitänyt yhtään ajatuksesta, että mun pieni Tonttuni seisoisi vain karsinassa, mutta ori ei ollut halukas liikkumaan edes pihalla. Nytkin se vain roikotti päätään karsinan nurkassa.
Huokasin syvään ja nappasin linimentin mukaani. Ojensin kättäni väsyneelle orille, se nuuhkaisi sitä mutta laski päänsä takaisin alas. Aloin hieromaan linimenttiä varoen Tootin turvonneeseen jalkaan hitain liikkein. Onneksi eläinlääkäri tulisi huomenna tutkimaan pojan, sillä kiireiltään hän ei ollut aiemmin ehtinyt. Tootti rentoutui hieman kun linimentti alkoi viilentää tummanruunikon jalkaa. Siirryin ruunan kaulan ali toiselle puolelle kylmäämään toista etusta, sillä Tootilla tosi usein kipu heijastui myös toiseen jalkaan.
Kuulin takaani askelia ja vilkaisin käytävälle. Inna seisoi karsinan edessä mietteliäänä. - Ei vieläkään parempi? hän kysyi. Pudistin päätäni. - Pahenee vaan, mutisin nousten ylös. Taputin orin kaulaa, nappasin linimentin ja poistuin karsinasta. - Pääseekö se eläinlääkäri milloin katsomaan? Inna mietti. - Huomenna sen pitäs tulla.. Nojauduin karsinan oveen, huokaisten katsahdin Innaan. - Mua pelottaa et sen jalka on oikeesti jotenkin tosi pahasti rikki, mumisin. - Ikinä ei voi tietää, mut aina voi toivoa, Inna sanoi ehkä hieman surullisena. - Jep.. Musta tuntuu, että tänään en kyllä lähde tuon kanssa ulos.. Se on vaan koko ajan kipeämpi ja kipeämpi. - Hitsi.. Toivottavasti sieltä jalasta ei löydy mitään kauheaa, paranemisia Tootti. Mutta mun pitää nyt mennä pyydystämään Euna, nainen huikkasi ja lähti reippain askelin saappaat kopisten ovea kohti. - Niin.. Paranemisia poika, mumisin ja lähdin vintille hakemaan orille lisää heinää.
Heitin sylillisen heinää orin eteen. Tuo astui vasenta etusta rajusti arkoen lähemmäs heinäkasaa. - Anteeks rakas! Heitin ne liian kauas, huokasin. Nappasin harjakorista Tootin pölärin ja aloin sukimaan enimpiä pölyjä tuon selästä. Pikkuorin orimaiset piirteet olivat kadonneet loukkaantumisen jälkeen, sillä poika oli niin kipeänä ja väsynyt. Tummanruunikko piti etustaan jatkuvasti ilmassa ja kurottautui heinäkasaansa kohden. Tuo mussutti heinää hitaasti, mutta varmasti. Ruokahalua siltä ei kyllä ole kadonnut, hyvä vain. Harjasin vielä toisen puolen, pakkasin harjakorin ja lähdin satulahuoneen kautta rehulaan. Sekoitin Tootin iltamössöt ja heitin niiden sekaan antibioottia, pojan kipujen helpottamiseksi.
Tootti jaksoi hörähtää hieman tuodessani sen ruuat. Avasin karsinan oven samalla luikahtaessani sisään. Laskin ruuat maahan ja kävin karsinan nurkkaan istumaan. Toivottavasti Tootin jalka parantuisi pian...
Mira ja Jalkapotilas-Tootti 11hm
Voi Toottia! Jopas keksit idean. Toivottavasti oripojan kinttu paranee ennalleen, se on niin ihana heppa <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Mira on Jun 5, 2016 18:37:05 GMT 2
Helpoituksen huokaus 5.6.-16
Eläinlääkärin käynnin jälkeen olin sekä huokaissut helpotuksesta että saanut synkän myrskypilven pääni yläpuolelle. Tootilla ei ollu mitään erityisen "vakavaa". Lihasrevähdys. Tokihan sekin on vakava juttu, mutta orin voi sentään kuntouttaa ja sen pitäisi palata normaaliin käyttöön, esteille että kouluun. Ohjeeksi saatiin pelkää kävelytystä ensimmäiset kaksi viikkoa, sitten kontrolli klinikalla ja jos paraneminen olisi alkanut hyvin, voisi seuraavalla viikolla juoksuttaa normaalisti sekä ottaa jopa pieniä pätkiä ravia. Sen viikon jälkeen jälleen kontrolli, jonka jälkeen viimeisellä ns. kävelytysviikolla voi juoksuttaa täysin normaalisti. Sitten pystyisikin aloittaa selästäkäsin kuntoutuksen. Ja toki pikkuinen sai myös antibioottikuurin. Huh. Onneksi Tootti sentään tulisi kuntoon.
- Kaisu! hihkaisin karsinasta ohikävelevälle naiselle. - Moi! - Mun piti kysyä jo eilen ja toissapäivänä tätä, mutta unohdin. Eli olisko Tootin mahdollista päästä jonkun rauhallisen kaverin kanssa tarhaamaan hetkeksi, koska toi sen koipi ei kestä riekkumista, kysäisin ujosti. - Tuota, mä voin kyllä katsoa, jos joku kaveri sille löytyisi, Kaisu hymyili. - Jes, ihana kuulla! hihkaisin ja jatkoin orin harjaamista.
Kiinnitin liinan orin riimuun. Odottelin hetkisen katsellen ympärilleni, kunnes lopulta talutin tummanruunikon viilenevään iltaan. Harmi kun ihanat kesäkelit katosivat kuin taikaiskusta. Takapakkia tuli just nyt melkein kaikesta. Ärsytti. Kävelimme Tootin kanssa tietä pitkin hitaasti. Kiedoin huppariani tiukemmin ympärilleni vilunväristyksen liukuessa selkääni pitkin. Silitin pojan kaulaa varovasti. Vaikka jalka oli vieläkin kipeä, oli Tootti reipastunut huomattavasti. Tummanruunikko tallusteli hiekkatietä pitkin korvat hörössä, kiinnostuneena ympäristöstään.
Suljin karsinan oven väsähtäneen Tootin nenän edestä. Ori roikotti päätään ja piti etustaan hieman ilmassa, ei kuitenkaan niin surullisen näköisenä kuin aiemmin. Annoin pojalle iltamössöt joihin olin aiemmin sekoittanut antibiootit. Tootti hyökkäsi ruokansa kimppuun ja antoi minun rauhassa levittää linimenttiä molempiin etusiin. Hyräillen silitin tuon kaulaa ja poistuin karsinasta. - Öitä Tootti, parane pian, kuiskasin ovenraosta ja katosin satulahuoneeseen.
Mira ja Potilas 12hm
//Tosiaan, nää tarinat on Tootin saikkuilun ajan vähän lyhyempiä :)
Onneksi Tootilla ei ollut tuon vakavampaa, toivotaan, että herra paranee hyvin! Tootti voi tarhailla tallin pihassa omassa tarhassaan, kun muut hevoset ovat kesän aika pitkälti laitumilla =) Toki esim. Dongo voi jäädä pihaan tarhaseuraksi. // Kaisu
|
|
Veeti
innokas
Posts: 32
Hoitsu:: Dongo ❥
Taso:: HeB, 125cm
|
Post by Veeti on Jul 19, 2016 19:21:09 GMT 2
// Jouduin tämän kirjoittamaan Veetin hahmolla, sillä en jostain syystä päässyt Miran käyttäjälle... Hyvästit 19.7.-16
Tuijotin Newerran Ponitallin pihaan huristelevaa mustaa henkilöautoa jonka perässä pomppi ikivanha, mutta hyväkuntoinen traileri. Puristin Tootin keltaista riimunnarua hiljaa hengitellen. Pieni kyynel kirvelsi silmäkulmassani. Veeti seisoi mun vieressä, se piti kättä mun olkapäällä. Se tiesi, että tää oli mulle vaikeeta.
Talutin tomeran orini traileriin ilman mitään ongelmia. Kyyneleet poskillani valuen silitin orin kaulaa syöttäessäni sille porkkananpalaa. Tootti ei tiennyt, miksi itkin, sillä siitähän tämä oli ihan normaalia. Pikkukakara puhalteli ilmaa kasvoilleni ja katsoi minua ihmeissään. - Ei hätää, kuiskasin ja poistuin trailerin etuluukusta.
Olin tehnyt kolme päivää sitten yhden vaikeimmista päätöksistäni koko elämäni aikana. Tootin jalka ei ollut kuitenkaan parantunut, pikemminkin pahentunut. Oltiin kyllä käyty Veetin ja Kaisun maastokurssilla, mutta viikko sen jälkeen orin tila romahti. Olin kuitenkin mennyt tosi rauhallisesti, kylmäillyt jalkaa ja hoitanut sitä parhain mahdollisin keinoin, joten en ymmärtänyt mistä tilan romahtaminen johtui. Kun sitten lähdettiin viime perjantaina kuskaamaan Toottia klinikalle, en olisi koskaan uskonut saavani sellaista tuomiota pikkuorilleni.
Niinpä olin tehnyt vaikean päätöksen. Tootti lähtisi kotiin, sillä ei olisi mitään järkeä pitää sitä maneesitallilla, kun orilla hädin tuskin pystyi ravata. Pikkupoika pidettäisiin meillä niin pitkään, kunnes sen pää ei enää kestä. Tiesin, että tuo mailman uljain ja komein pikkumies saattoi pysyä luonani vielä vuosia, tai sitten vain muutamia viikkoja. Nuorikun herra oli, ei se välttämättä kestäisi pelkkää seisoskelua. Tootilla saisi enään vain kävellä kentällä, mutta maastossa ori saisi ravata halutessaan.
En ollut kiintynyt mihinkään muuhun talliin niin kovin kuin Newerraan. Niiden melkein kolmen kuukauden ajan olin tutustunut moniin tallilaisiin ja saanut niin paljon sekä ihmis- että hevosystäviä. Sain myös mailman parhaan valmentajan, joka ei tosin kerennyt valmentaa meitä kuin muutaman kerran. Silti Iikka oli saanut niin paljon ihmeitä aikaan. Sekä Kaisu, en parempaa, joustavampaa tai ystävällisempää tallinomistajaa ollut voinut toivoa. Kun Tootti oli ollut sairastelunsa alkutaipaleella, oli Kaisu uskollisesti hoitanut pikkuorin, jos en jostain syystä ollut päässyt käymään tallilla.
Ainoa, joka tästä hyötyisi, olisi Dongo, joka pääsisi viimein laitumelle. Vanha ruunakin kuitenkin katseli ihmeissään, kun pikkuystävä lastattiin harmaaseen traileriin halatessani itkuisena ystäviäni, joita tulisin näkemään vain silloin, kun uskaltautuisin tallille Veetin kanssa. Lopulta äiti oli saanut ne samat ikean kauppakassit, jotka meillä oli ekana päivänä mukana, autoon ja pyysi minut kyytiin.
Mustan auton moottori käynnistyi muristen. Tuijotin ikkunasta sateen läpi heinäkuisen iltapäivän pienien, hentojen auringosäteiden osoittavan valonsa tuon pienen maalaistallin ylle, saaden sen taakse pienen sateenkaaren. Talliporukka heilutti käsiään, mutta painoin silmäni kiinni, ja annoin kyynelten virrata.
" - Nivelrikko, äiti puuskahti lukeassaan lääkärin paperia. Kyyhötin polvet vatsaani vasten vastaanoton penkkirivistöllä, silmät kyyneliä täynnä. - Miten tää on mahdollista? Sehän on niin nuori.. Miksei se aiempi lääkäri sitä löytänyt? Miks Tootti sit meni jo parempaan päin? Ton diagnoosin on pakko olla väärässä, sopersin katsoen äitiini silmät suurina. - En tiedä.. Voi olla, että se aiempi lääkäri ei osannut etsiä mitään sellaista.. Ja tokihan vähempi käyttö ja pitempään seisottaminen saattoi helpottaa, äiti mietiskeli yhtä järkyttyneenä kuin minä. Lääkärin sanat pyörivät päässäni. Tootista ei enään koskaan tulisi kunnollista ratsua. Armeliantai se olisi lopettaa kun hevonen keräsi niin paljon kierroksia seisoskelusta, että jalka menisi vain pahempaan kuntoon. Jos niveleen tulisi suurempia muutoksia, täytyisi ori lopettaa heti. Niin oli lääkäri sanonut.."
Mira ja MiS Texas Holdem 13 hm
Kaunis tarina, surullinen ja haikea fiilis tuntuu niin elävästi tässä! Voi ei, harmi että Tootin jalka on mennyt huonompaan jamaan... =( Hyvää jatkoa Tootille ja Miralle, Veetin kanssa jatketaan sitten newe-elämää =) // Kaisu
|
|