|
Post by Liisa on May 24, 2014 6:47:30 GMT 2
|
|
|
Post by Liisa on May 25, 2014 6:06:46 GMT 2
MUUTTO NEWERRAAN
Tänään se tapahtuisi. Hakisimme äidin kanssa Maran pois Seitikistä ja ruuna muuttaisi Newerraan. Meidän piti herätä jo kuudelta, sillä matka Seitikkiin oli pitkä ja aurinkokin paistoi polttavasti. Oli lauantai ja juoksin keittiöön tekemään puuroa. Söin ruokani ja päätin lähteä Newerraan valmistelemaan lainaksi saadun trailerin.
Kun tulin tallille, Käpy oli tarhassa ja muut luultavasti sisällä. Kävin silittämässä Käpsyä ja mmenin etsimään trailerimme. Kävin etsimässä sinne heinää ja vesisangon, jonka täytin vedellä. Lisäksi laitoin karsinaan koiranlelun viihdyttämään Maraa. -Moi Lissu! Kuulin jonkun sanovan ja käännyin. -Moi... sanoin tytölle jota en tuntenut. -Mä olen Anne ja hoidan Käpyä. Kuulin susta Chapelta, tyttö sanoi iloisesti. -Okei, kiva, sanoin. -Lähtisitkö muuten ratsastamaan? Anne kysyi. -Mun pitäisi kyllä laittaa tää traileri valmiiks ja lähtee hakemaan mun oma hevonen toiselta tallilta, selitin. -Ai, Anne sanoi hieman pettyneenä. -Mut voin tulla myöhemmin ratsastamaan Bealla, minä keksin. -Joo, kyllä se käy! Anne sanoi iloisesti ja lähti hakemaan Kävyn riimun tallista. Samassa äiti ajoi paikalle ja kiinnitti auton traileriin ja lähdimme matkaan.
Ajomatka kesti monta tuntia, kunnes vihdoin pääsimme Seitikkiin. Hain Maran karsinastaan. Se oli laitettu jo valmiiksi. Talutin sen ulos, mutta se yritti harmikseni purra minua. -Se on joskus vähän äksy, Seitikin omistaja Sonja sanoi. -Ei se mitään, olen tottunut, minä sanoin ja katsoin Maraa. Vihdoin ruuna oli trailerissa ja lähdimme takaisin kotiin päin.
Matka ei sujunut niinkuin toivoimme. Mara oli ihan hermona ja se potki koko ajan trailerissa. Luulin jo hetken, että ajaisimme ojaan, mutta onneksi niin ei käynyt. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen olimme taas tutussa Newen pihassa. April ja joitain hoitajia oli pihassa katsomassa. -No, otetaanko hevosesi ulos trailerista? April naurahti. -Joo. Mä voin taluttaa sen ulos, minä sanoin. -Lissu, Mara oli hermostunut koko matkan ajan ja on vieläkin... äiti aloitti. -Äiti, osaan kyllä käsitellä hevosia, sanoin. -Olkoon menneeksi, mutta ole varovainen, äiti sanoi. Talutin ruunani ulos ja se oli ihan kiltti. Vihdoin sain sen tarhaan ja jäin katselemaan sitä. Onneksi se oli jo tutustunut Newerraan aiemmin. -Voi, kun se on ihana! Kuulin Loten huudahtavan. -Eikö olekkin? Kysyin hymyillen. -Harmi vain, ettei Maralla voi hyppiä, jatkoin hieman pettyneenä. -Oletko testannut? Lotte kysyi. -En, mutta Mara on työhevonen. Ehkä voisin mennä sillä koulua, mutta se on niin puuduttavan tylsää, sanoin. -Kannattaa kokeilla! Lotte kehotti. -Koko talli nauraisi meille, jos jättimäinen hevonen hyppäisi estettä, naurahdin. -Älä nyt, voihan sillä tehdä paljon muutakin, Lotte sanoi. -Niin kai sitten, huokaisin.
Kävin katsomassa Maran karsinaa. Se oli likainen, joten päätin siivota sen. Samalla mietin kilpailemista. Bea oli loistava hyppääjä, mutta se ei ollut omani. Olin sen kanssa paljon, mutta nyt täytyisi keskittyä Maraan. Kun olin siivonnut karsinan, päätin kävellä kotiin. Olikohan Mara sittenkään hyvä ostos? Mietin itsekseni. Yhtäkkiä näin luokkalaisemme Eemilin ja hänen moponsa. -Kelpaako kyyti? Hän kysyi minulta. -Mieluummin kävelen. On muutenkin mietittävää, vastasin. -Tulisit nyt, Eemil anoi. En yhtään ymmärtänyt mitä hän ajoi takaa. -Jos en tule, niin en tule! Huusin vihaisesti ja juoksin kotiin päin. Kaikki oli pilalla. Eemil oli kamala, minulla oli liian iso hevonen, kaikki on ihan hirveää. Juoksin kaupungin leipomon ohi. He ei olleet vielä sulkeneet. Juoksin suoraan leipomoon, en välittänyt siitä, että ripsiväri oli sotkenut kasvoni, enkä välittänyt tuijottavista katseista. -Ostan kaikki tuolta hyllyltä! Huusin myyjälle. -Kaikki? Myyjä kyayi kummastuneena. -Juat niin! Kaikki vaan pussiin ja pidä vaihtorahat! Sanoin ja juoksin pois herkkupussi kädessäni.
Kun saavuin kotiin itkien, juoksin samantien huoneeseeni syömään. Äiti tuli pian. -Mikä nyt on? Hän kysyi. -Mä en olisi halunnut Maraa. Se on vaan iso jättiläinen, jolla ei voi edes kilpailla, pillitin. -Mistä voit tietää? Äiti kysyi. -Tiedän vain. Haluan nyt, että sä meet pois mun huoneesta, sanoin ja äiti lähti ja sulki oven. Soitin Senjalle, että hän saa ratsastaa Maralla huomenna, koska en menisi tallille.
Mökötin seuraavan päivän huoneessani, mutta iltapäivällä puhelin soi. -Moi Lotte, sanoin. -Lissu, sun on tultava äkkiä tallille! Lotte melkein huuai puhelimeen. -En tule, päätin etten käy enää tallilla, selitin. -Sun on pakko, koska mä oon jo teidän pihassa, Lotte nauroi. Juoksin ikkunaan ja siitä samantien ulos. Hyppäsin Loten pyörän tarakalle.
-Lotte, kerro mistä on kyse! Huusin koska pyörä meni niin lujaa. -Pian näet! Lotte huusi takaisin. Vihdoin saavuimme tallille, ja näin Senjan ja Maran kentällä. Yhtäkkiä Senja nosti Maralla laukan ja pian he liitivät 70 senttisen esteen yli. Olin sanaton ja yllättynyt. -Minähän sanoin, että se on hyvä hyppääjä, Lotte hymyili. -Niin sanoit ja olit oikeassa, sanoin ja juoksin halaamaan Maraa. -Olet maailman paras hevonen, kuiskasin ruunalle.
Lissu ja Mara 1hm
Kivaa, että tutustuit Anneen heti kärkeen ja kävit moikkaamassa käpyä (: Ja onneksi pääsitte kuitenkin tuon Maran kanssa turvallisesti perille, vaikka ruuna ei niin matkaamisesta pitänytkään :D Miks Maralla ei vois hypätä? Tietysti jos se on kovin vanha ja jalat huonossa kunnossa niin sitten... Mutta kyllä ne muhkutkin osaa hyppää, vaikka si pienii :D Eemillin ilmestyminen oli hauska lisä, vaikka harmi, jos Maran ostaminen nyt arvelluttaakin... Kyllähän isonkin hevosen kanssa voi kaikenlaista tehdä, vaikkapa opettaa sen kärryille! Kärryily on aina hauskaa :D No mut toi loppuhan olikin yllätys! Pääset kuitenkin kisaan hevosellas, jeij :D Pisteet: 3 // April
|
|
|
Post by Liisa on Aug 4, 2014 10:14:43 GMT 2
Olin ottanut Maran rimun jo tallista, ja näin ruunan tyytyväisenä laiduntamassa. Mutta se vasta oli ihanaa, kun Mara ravasi ylväästi luokseni. -Heh, sinusta tulisi mahtva kouluhepo, nauroin hevoselleni ja pujotin riimun sen päähän. Onneksi Mara oli yksi helpoimmin kiinnisaatavista hevosista. Talutin ruunan talliin ja aloin harjaamaan. Putsasin kaviot ja huomasin, kuinka Maran silmät olivat puoliksi kiinni ja alahuuli lerpatti hauskasti. Nauroin itsekseni ja vihdoin kuului jotain elonmerkkejä: -Moi Lissu! kuului tuttu ääni. Käännyin ja näin Senjan. -Moi Senja! kiva nähdä! sanoin tytölle joka hymyili leveästi. -Nii on, lähetkö mun kaa maastoon? Senja kysyi. -Muuten tulisin, mutta olin suunnitellut loistavan kouluohjelman mulle ja Maralle, että en mä nyt varmaan, sanoin. -Ai, Senja sanoi ja hänen päänsä painui alas ja hän kääntyi lähtiäkseen. -Moi tytöt! sanoi Julialle kuuluva ääni. En ollut ennen nähnyt tyttöä, mutta olin kuullut, kun hän ja Anne oli jutellut, joten tiesin sen olevan Julia. -Moi vaan, Senja sanoi. -Maastoonko olette lähdössä? Julia kysyi ja minä vihdoin avasin suuni. -Äh, minä menen tänään Maralla koulua. Testailen vähän, että mikä olisi minun pojulleni sopivin ratsastuslaji, mutta etkös sä Senja ollut lähdössä? kysäisin. -Joo! meen laittaa vaan Dongon valmiiksi niin lähdetään, Senja sanoi ja hymy palasi hänen kasvoilleen ja he menivät satulahuoneeseen, joten minä jatkoin harjaustuokiotani.
Meni noin vartti, niin olin valmis hakemaan varusteita. Kannoin Maran painavan yleissatulan ja suuret suitset karsinan oven päälle. Mara otti jälleen kerran kuolaimet ihanasti suoraan suuhunsa ilman ongelmia. Satuloimiseen tarvitsin kyllä pienen tuolin, koska ruunani oli todella korkea. Hoitamiseen ja varustamiseen meni yhteensä n. puoli tuntia. Ihan sopiva aika, kun Mara on niin iso ja siinä on paljon hoidettavaa.
Kentällä nousin Poitounhevosen selkään ja aloin kiertämään kenttää käynnissä. Olin ajatellut testata ainakin laukanvaihtoja, etu- ja takaosakäännöksiä sekä kahdeksikkoja ja muita juttuja. Kaikki sujui tosi hyvin ja Maran ravi ei olut ollenkaan samanlaista pompottavaa, niinkuin silloin, kun koeratsastin Maran Seitikin tallilla. Olin niin iloinen ja ajattelin, että miten olinkin pitänyt Maraa huonona. Siitä varmaan tulee tuleva kouluratsuni. Ratsastin vielä puoli tuntia ja testasin minkälainen laukka ruunalla on. Laukkakin oli ihana tasaista ja lennokasta. Menin talliin ja otin pintelit ja satulan pois. Päätin lähteä vielä ratsastamaan järvelle, sillä se olisi varmasti hienon näköinen iltapäiväisessä auringonpaisteessa. Käpsyttelimme vain maastopoluilla ja järvellä annoin Maran kahlata matalalla. Kun tulimme myöhemmin takaisin tallille, huomasin että Maran riimu oli rikki, joten harjasin ruunan ja annoin sille vielä porkkanan. Newerran pysäkille tulisi muutaman minuutin päästä linja-auto kaupunkiin, joten lähden ostoksille hevostarvike kauppoihin.
Ostin itselleni kaikenlaista krääsää, jota tarttui mukaan Equestrian Pro: sta. Sieltä löysin myös Maralle riimun, pintelit, häntäsuojan, koulusatulan, kaviorasvaa ja kaikkea muutakin. Kouluraippa myös löytyi. Olin pyytänyt äitiäni hakemaan varusteita, joten pääsisin hänen kyydissään takaisin tallille. Äiti oli tuumannut että ''Oletpas ostanut paljon tavaraa''. Kyllä ne aika paljon maksoivat, mutta koin ne tavarat tarpeellisiksi. Olin hankkinut itselleni myös vihdoin ja viimein kisatakin ja ratsastussaappaat kun vanhat käyvät pian pieniksi. Tulimme takaisin tallille ja April tuli pihalle. -Jaahas Lissu, mahtuukohan nuo kaikki edes talliin, April vitsaili. -Hehheh hee, minä nauroin ja aloimme kuljettaa varusteita talliin. Päätin kuitenkin ottaa raipan kotiin ja otan sen mukaan aina kun tulen tallille. En jättänyt muutenkaan kaikkea tallille, kuten kaviorasvaa. Kävin sovittamassa Maralle sen riimua ja se oli juuri sopiva ruunalle. -Moi Lissu, ootko käynyt kaupoilla? kuulin takaani. -Moi Lotte! joo, kävin vähän ostoksilla, naureskelin ja Lottekin alkoi nauraa. -Oot sä jo ratsastanu tänään? Lotte kysyi. -Joo, mä en tiiä pitäiskö vielä käydä pienellä maastolenkillä. Eihän hevosta saa koko ajan ratsastaa, minä ajattelin. -Niin, no voithan sä vaikka taluttaa sitä, Lotte ehdotti. -Mäkin voisin kävelyttää Amia, Hän jatkoi. -Joo, haen Maran. Kun katselin Maraa, se näytti hienolta oranssissa riimussa- ja riimunnarussa. Kävin maiskauttamassa hepan liikkeelle ja menimme Loten kanssa viileästä tallista pihalle. -Kivaa, vihdoin ilmatkin taas vähän viilenee, Lotte huokaili. Toisaalta, täällä oli ollut polttavan kuuma ja aina oli jossain paarmoja tai mäkäräisiä, joten tämä oli kivaa vaihtelua. Kävimme kiertämässä metsäpoluilla lenkin ja palasimme laavun kautta takaisin tallille. Vein Maran suoraan laitumelle ja se alkoi heti piehtaroimaan. Nauroin sen vieressä ja kun se nousi pystyyn, taputin sitä kaulalle ja lähdin kävelemään kotia kohti.
Ohhoh en ollutkaan huomannu tätä tarinaa ja anteeks, kun tän kommaaminen nyt näin venykin pitkäks... Mutta niin: Tää oli mukavaa luettavaa ja hyvä, et tykkäät Marasta, vaikka se onkin iso ja raskas kylmäverinen. Kyllähän nekin osaa, jos vaan jaksaa treenata just vaikkapa koulua ahkerasti (: Hauska erilainen käänne, että lähditkin ratsastuksen jälkeen ostamaan varusteita kaupungista ja Equestrain Prosta tietenkin. Siellä on kyllä kaikkee ihanaa ;D Ja siis silleen erilainen, kun näis hoitotarinois on yleensä sellanen ns. "tietty juoni ja miten kaikki menee" niin tätä en osannu odottaa ja se oli siks jeba (: Joo oli ihan pakko selittää :D Toi lopetus oli kanssa mukavan tommonen... hmm... helppo? Voisko sen sanoo niin.. No mut kuitenkin kevyt ja kiva lopetus :D Ja onhan se kyllä kivaa, kun ei oo enää hyttysiä, paarmoja, mäkäräisiä, ampiaisia... etc. koska ne on ihan kamalia :D Ja niin vielä loppuun, et kivasti kans otit muita hoitajia tähän mukaan vuoropuheluihin (: Pisteitä vaikkapa 4 // April
|
|
|
Post by Liisa on Sept 5, 2014 17:04:49 GMT 2
Viikonloppu alkaa, vapaus koittaa
On perjantai ja kello on 16.30. Astun bussin ovesta suoraan kaatosateeseen. -Perus Suomea, mutisen ja lähden juoksemaan kohti Newerraa. Vien tavarani taukotupaan ja menen talliin Maran karsinaan. -Hei, poika, sanon hevoselle joka syö ja taputan sitä. Menen hakemaan Maran harjapakin ja aloin harjaamaan ruunan takkuista harjaa piikkisualla. Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan mä missä lienenkin niin tulen takaisin. Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon sillä en sun särkyä anna mä en
Vihdoin sain hepan harjattua ja aloin varustamaan sitä. Pisarat löivät tallin kattoa, mutta sitten ääntä ei enää kuulunut. Sade oli lakannut! Talutin Maran kentälle. Ohjat toisessa kädessä ja raippa toisessa. Nousin Maran leveään selkään ja aloin lämmittelemään sitä. Ruuna taipui hyvin ja olin ajatellut osallistua pian pidettäviin kouluratsastus kilpailuihin. Onneksi niihin oli vielä aikaa ja ehtisimme harjoitellakkin paljon.
Niin katoavaa on voimat ihmisen, vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa. Mutta en sun särkyä anna mä en
Pian paikalle saapui tuttu kasvo. Pysäytin Maran. -Moi Hanna! En ookkaan nähny sua aikoihin! Sanoin tytölle iloisesti. -Moi vain Liisa. Joo, en oo käyny tallilla paljoa, kun ei ole ollut hoitoponia, Hanna sanoi hieman vaisusti. -Aa, ymmärrän. Mut mikä sut tänne nyt toi? Kysyin. -Mä alan hoitamaan Hippiä, Hanna kertoi ja osoitti tarhassa olevaa pikkuista valkeaa ponia. -Hei kivaa! Voitaisiin mennä joskus yhdessä vaikka maastoon, ehdotin. -Niin, se olisi kyllä kivaa, mut mä meen nyt, Hanna hymyili ja lähti iloisesti kohti tarhaa. Minä ja Mara jatkoimme siitä, mihin olimme jääneet. -No Mara, mitäs sinä haluaisit tehdä? Kysyin ruunalta huvikseni, ja ihme kyllä, Mara taisi ymmärtää puhettani, koska se alkoi heti pukittelemaan ja otti laukka askeleita ja minä vain nauroin. Hassu heppani. Yhtäkkiä vaaleanpunaiseen syystakkiini ilmestyi pisara ja katsoin taivaalle. Kohta alkaisi taas satamaan, joten siirrymme maneesiin. Äitini ajaa kuitenkin tallin pihaan, ja hänkin haluaa ratsastaa Maralla. Annan hevoseni ohjat äidille ja haen kypärän hänelle. Onneksi äiti on ratsastanut nuorempana ja aikuisenakin, joten en pelkää että sattuisi mitään. katselen ratsastusta ja sitten menen vielä itse hevosen selkään ja näytän äidille, mitä olemme oppineet. Hänelle tulee kuitenkin kiire. Kahvilaansa. Jään maneesiin yksin ja harjoittelemme vielä jotain kunnes paikalle tulee Senja. Emme olleet jutellut sen jälkeen kuin joskus harvoin, kun olimme olleet Robinin keikalla. Ilmeisesti Senja ei pitänyt siitä...
Et ole vahva et, yön varjoon pakenet mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään. Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa sillä en sun särkyä anna mä en
-Moi Senja, sanon. -Moi. Onko kivaa ratsastaa? Tyttö kysyy. -Joo, ihan, minä vastaan. -Hyvä. Mä voin ottaa susta kuvan jso haluut ja tulla sitten auttamaan Maran hoitamisessa, jso se sulle käy? Senja sanoo. -Joo, ota vaan ja kyllä sä saat hoitaa Maraa, minä vastaan ja jatkan ratsastusta. Pian menemme kyllä takaisin talliin ja vien Maran varusteet satulahuoneeseen. Alamme harjata. -Tiesitkö muuten että Bealla on uusi hoitaja? Senja kysyi. -En, kuka? Kysyin. Olin kyllä itse lopettanut sen ihanan tamman hoitamisen, mutta minulla oli sitä kauhea ikävä. Mutta omapa oli valintani ja Marakin on tosi ihana. -Joku Ansku, Senja vastaa. Pian Mara on valmis ja senja menee Dongon luo. Taputan vielä Maraa ja lähden kävelemään kotiin päin.
Niin katoavaa on voimat ihmisen, vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa. Mutta en sun särkyä anna mä en Senjan ottama kuva Täällä
|
|