Vappupäivän hulinaa, 1.5.2014
Minulla oli mainio fiilis vappupäivän suhteen - pikkuveljeni jäi kotiimme nukkumaan pitkään, ja pojan suunnitelmista löytyi muun muassa tivolissa käynti oman mukulansa kanssa, kuin taas itse olin varannut lähes koko päivän tallilla.
-Ouh... nytkö jo? mutisin ja räppäsin äänekkäästi sointuvan herätyskelloni pois päältä. Lömpsahdin selälleni sänkyyni ja hieroin niskaani.
-Taas tämä on näin hankalaa, huokaisin. Päätimpä kuitenkin ottaa näin vapun kunniaksi itseäni hatusta kiinni ja niimpä viskasin peiton sivuun ja pomppasin istumaan. Nousin kokonaan sängystäni ja askelsin vaatekaapilleni. Ensin tongin kaapista vain mustan T-paidan sekä yöpuvuksi tarkoitetut shortsit, jotka tungin päälleni. Harjasin hiukseni pikaisesti, jonka jälkeen astelin muutamien ovien ja huoneiden läpi. Päästyäni keittiöön, kaivoin vitivalkoisesta jääkaapista viilin. Etsittyäni käsiini pikkulusikan, olin valmis jättäytymään pöydän ääreen.
-Huomenta, kuulin veljeni Owenin kuiskaavan.
-Ai, huomenia, naurahdin hiljaa. Lusikoin viilini nopeasti, aina silloin tällöin oli pakko keskeyttää syöminen veljeni juttujen vuoksi.
-Et millään viittisi korjata näitä? Alkaa tulla vähän kiire jo, sanoin ja käänsin katseeni veljeäni kohti. Ennen kuin hän ehti mitään sanoa, huudahdinkin vain "Kiitos" perääni ja ryntäsin huoneeseeni valmistautumaan.
Väänsin avaimiani saadakseni autoni käyntiin, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Uudelleen ja uudelleen; ei vieläkään mitään. Pomppasin hätäisesti autosta ulos ja juostessani kotiovelleni kaivoin samaan aikaan oven avaimia laukustani. Hypin pienet raput ylös ja riuhtaisin oven auki.
-Omena hei, otan sun auton. Mun auto ei tahdo käynnistyä eikä ole nyt kauheasti aikaa jäädä tänne sekoilemaan, huikkasin ja tongin veljeni avaimet eteisen kaapista. En ole varma, kuuliko veljeni edes mitään, mutta lähdin kuitenkin taas, paiskaten oven perässäni kiinni. Hölkkäsin pikkuveljeni tummansiniselle Volvolle niin pikaisesti kuin vain kykenin, ja astuin kyytiin. Vain muutamien sekuntien kuluttua auto oli jo käynnissä. Painoin kaasua ja auto lähti sulavasti liikkeelle, jättäen taakseen suuren pölypilven. Suuntasin katseeni kohti Newerraa.
Nappasin Jackin kuolaimesta riippuvan punaisen riimunnarun käsiini ja riuhtaisin ruunan karsinan oven auki. Kello oli juuri sen verran, kuin olimme sopineet tyttöjen kanssa lähtevämme kohti kenttää, talutusratsastuksen merkeissä.
-Mene vain sen pikkuruunan kanssa edeltä! huikkasin viereisessä karsinassa sojottavalle Lissulle, joka katseli minua kysyvästi. Tyttö kehotti ruunan liikkeelle ja avasi pikkutallin ulko-oven. Kävellessämme kentälle, kuljimme monen ihastuneen lapsiparven ohitse, jotka kuiskailivat ja hihittivät yhdessä.
-Katso kuinka söpö tuo pieni on! kuulin erään lettipäisen nuoren tytön sanovan. Naurahdin, ja seurasin Lissua kentän portista. Myös Hanna Jessin sekä Dongon kanssa oli sattunut paikalle.
-Haluatko että otan Dongon tähän jatkeeksi? kuiskasin pienikokoiselle, ruskeahiuksiselle Hannalle. Tyttö ojensi Dongon vihreän narun minulle ja huokaisi helpottuneena.
-Noniin, eli kukas haluaisi olla ensimmäinen? kuulin Lissun innokkaan huudon vierestäni. Seisoimme kolmestaan tyttöjen kanssa keskellä kenttää, naamojemme edessä joukko energisiä lapsia.
-Voisitte vaikkapa muodostaa neljä jonoa. Yhteen pisimmät ja niin edelleen! kiljahdin iloisesti. Lapset ryntäsivät jonkinlaisiin jonoihin, joista jokaisesta ensimmäisenä sojottava muksu puikkelehti jonkin hevosen luokse. Minua sekä ruunia kohti köpsötteli kaksi iloista tyttöä, joilla toisella oli pitkät, vaaleat letit ja toisella lähes musta polkkatukka.
-Moikka tytöt! Mitkäs teidän nimet ovat? kysäisin uteliaasti.
-Mä olen Meeri ja tämä on Sanni, polkkatukkainen tytöistä hihkaisi. Kysyin heiltä, miten päin he haluaisivat jakaa ratsunsa. Tytöillä kesti hetken miettiä, kunnes toinen muksuista huudahti vastauksen korkeaan ääneen.
-Minä haluan tuon täplikkään ponin kyytiin ja Meeri saa mennä tällä kellertävällä, Sanniksi tunnistamani tyttö reipasteli. Niimpä annoin Sannin odottaa hetken, kun autoin hänen ystäväänsä kipuamaan Irlannincobin selkään. Totesimme jalustimet hieman liian pitkiksi, joten lyhensin niitä vielä kahden rei'än verran jonka jälkeen siirryin auttamaan Sannia Dongon kanssa. Kun kumpainenkin tyttö oli päässyt valitsemansa heposen kyytiin, ohjasin herrat ratsastajineen lähemmäs uraa. Kentälle oli juuri lisätty hiekkaa, joten vaikka kello ei kovin paljoa ollutkaan, minulle tuli lähes hiki tallustaessani kierroksia ruunapoikien keskellä. Aurinko näet paistoi puiden päältä mukavasti.
-Moikka muru! hihkaisin, kun näin rakkaan veljentyttäreni juoksevan minua kohti, roikkuen pikkuveljeni kädessä. Vaikka kuumuus virtasi läpi kehoni, vihdoin oli mainio syy vääntää kasvo leveään hymyyn. Tyttö osasi juuri ja juuri juosta, ja ilman isänsä apua hän olisi lähes satavarmasti töksäyttänyt hiekkaan naamalleen.
-Kummas palleron kyytiin haluaisit nousta? kysyin tytöltä, joka oitis osoitti ystävällisesti häntä tuijottavaa Dongoa.
-Tämä, veljentyttäreni Gwen iloitsi. Niimpä kaappasin pikkutytön syliini ja nostin hänet hallakon selkään. Jalustimet oli pakko nostaa viimeiseen reikään, jotta tyttö pystyisi pitämään jalkojaan edes jalustinhihnojen varassa.
-Mites tänne päästään? kuulin äkkiä veljeni äänen vierestä. Mies seisoi Jackin vieressä ja kauhisteli ruunan korkeutta.
-What? Oletko sinä...? naurahdin huvittuneena ja tein muutaman kysyvän katseen kohti velipoikaani.
-Älä naura, olen tosissani! Owen huudahti ja jo nosti jalkaansa ruunan jalustimeen. Autoin miehen kyytiin, ja niin matka voisi alkaa. Kiskoin ruunakaksikon perässäni kohti uraa.
Tähän väliin talutuksen kommentti: Fiilikset, sää ja talutettavat löytyy, jeesh (: Mukavaa, että veljentytärkin tuli käväisemään newessä ja pääsi ratsastelemaan. Ja myös isoveljesi uskalsi hypätä jättimäisen Jackin selkään, rohkeeta sakkia :D Mukavaa kuvailua alusta asti ja ootkin kirjottanu pitkästi, etkä yhtään hätäilly. Lisäilen sulle sen 5 pistettä hetimiten (: // April-Missä ihmeessä se silmähörskä majailee?! huudahdin hermostuneena kun pyörin ympäri tallin yläkerran taukohuonetta.
-Älä räjähdä, kyllä se koht löytyy. Kai... veljeni lisäsi ja yritti rauhoitella minua tavalliseen tapaansa. Kuin taikaiskusta, käsiini osui joku kaivellessani sohvan alta. Raavin esineen käsiini ja juoksin se kädessäni alas talliin. Jessi seisoikin sopivasti käytävällä kasvojeni edessä, joten kaappasin maassa lojuvan ratsastusloimen käsiini ja kiinnitin sen järkevästi tamman satulaan.
-Ai teidän aiheena on joku lepakkojuttu? Alex naurahti kulkiessaan ohitsemme kohti satulahuonetta.
-No periaatteessa. Oon Batman ja tässä uljas autoni Jessi, vinkkasin pojalle joka naurun saattelemana asteli varustehuoneeseen. Tosiaan, näin oli. Minulla oli mustat housut sekä mustat, korkeat ratsastussaappaat. Ratsastushousujeni päälle olin tunkenut lyhyet shortsit. Lisäksi olin hankkinut vyöteilleni kultaisen vyön. Enkä ollut unohtanut mahtavaa Batman-tunnusta mustassa viitassani, joka liehui puolelta toiselle kireän paitani päällä!
-Älä sano että hanskani jäivät tuonne ylös, huokaisin hiljaa itsekseen.
-Voin hakea ne! Owen juoksi rappuset ylös. Silitin paikoillaan uinuvaa Jessiä iloisesti. Pikkutammalla sen sijaan oli mustia nauhoja pörheässä harjassaan, jonka olin jättänyt letittämättä, kuten taas monet muut tekivät. Tammalla oli musta satulahuopa, joka ei kummemmin edes näkynyt. Lisäksi olin ostanut kuluneen ja käytetyn, mustan ratsastusloimen, johon olin leikannut röpöläisen reunan, sekä Jessin pepulle lepakon muotoisen rei'än. Ja vielä kirsikkana kakun päällä, tammalla oli hieman rintaremmiä muistuttava kankaanpala kaulallaan, jossa siinäkin loisti itse Batmanin keltamusta logo.
-Tässä, veljeni huokaisu kuului heti reppusten kopinan päätyttyä.
-Kiitosta vain! lausahdin helpottuneena ja revin normaalia korkeammat, (taas) mustat hansikkaat käsiini. Owen ojensi minulle myöskin kasvoilleni tulevan "naamion", joka peitti lähes koko kasvoni, suuta ja silmiä lukuunottamatta. Ainiin, ja toki kiinnitin vielä loppusilaukseksi kypärääni pienet sarven tapaiset härpäkkeet, kummallekin puolelle.
-Joko olisi valmista? huokaisin ja varmistin myös Jessin tavarat. Kaikki näytti olevan kunnossa.
-Satu, oletko missä vaiheessa? kuulin iloisen tyttökaksikon Lyydian ja Lissun huudon tallin toiselta käytävältä.
-Juuh, tulkaa perässä! hihkaisin vastaukseksi. Ojensin Owenin vieressä istuskelevalle Gwenille Jessin vaaleanpunaisen riimunnarun.
-Ota tämä varmuudeksi mukaan. Nyt, mene isukkisi kanssa odottamaan maneesiin, me tullaan aivan piakkoin, neuvoin reipasta tyttöä, joka pian lähtikin isänsä käsivarressa hipsimään maneesiin päin.
-Eikös se niin mennyt, että Batman ajaa aina hullua vauhtia sillä menopelillään? tarkistelin vieressäni jännittävältä Chapelta. Tyttö väänsi kasvoilleen epätietoisen virneen ja kohautti harteitaan.
-Muistaakseni juu, mutta en ole varma, tyttö virkkasi. Huokaisin syvään ja hengitin. Onneksi en yleisestikään ole se heikkohermoisin, joka oli hyödyksi tänäänkin.
-Seuraavana Jessi sekä Satu! kuulin Aprilin kajauttavan maneesista. Samassa uinuva Jessi nosti päänsä maasta ja tarkkaili korvat hörössä ympäristöä. Tallustin maneesin oven eteen.
"Mitä mun pitikään tehdä? Entä jos tipun täältä tai jotain?!" päässäni pyörivät muunmuassa kyseiset ajatukset. Talutin Jessiä näin aluksi, ilman narua nimittäin. Lähdin täyttä juoksua maneesin ovesta sisään. Sekunnin pikkutamma tuijotti minua hölmistyneenä, kunnes ampaisi innokkaaseen ravin ja laukan välimuotoon. Juoksin maneesin keskelle, johon tein suuren keskiympyrän. Jessi seurasi minua nöyrästi, välillä ravasi ja välillä laukkasi. Väliin tamman oli pakko tunkea muutama innokas päänheilautus. Ympyrän jälkeen kaarroin täysin maneesin keskelle, johon pysähdyin. Jessi ravasi vierelleni ja pyssäsi siihen kuin seinään. Hyppäsin tamman selkään niin nopeasti kuin mahdollista. Otin heti harjoitusraviin, ja väistätin tammaa kohti uraa. Kyseinen homma oli Jessille vielä vähän uutta, mutta luotin siihen että ahkera aherrukseni olisi viimein tuottanut tulosta. Ja niinhän se olikin, sillä Jessi väisti jyrkästi, ja päädyimme uralle juuri suunnittelemaani asemaan. Heti päästyämme kaviouralle, nostin huomaamatta laukan ja nousin kevyeeseen istuntaan. Annoin Jessin painella niin kovaa kuin tikkujaloistaan vain pääsi. Laukkasimme näyttävästi katsomon ohitse, ja päädyn jälkeen kaarsimme koko rata leikkaa-uralle, jonka senkin laukkasimme. Hieman ennen uraa, valmistelin tammaa raviin. Niimpä siirsin tamman raviin ja jäin satulaan istumaan. Ravatessamme kohti päätyä, Jessi tosiaankin kulki pylly kohti katsomoa hetken aikaa, joten käytin sitä hyväkseni. Salakavalasti nostin jalustimet tamman kaulalle ja jatkoin ilman jalustimia. Lyhyt pääty kaartui eteemme. Sihtasin meidät keskelle päätyä, josta käännyin tiukasti keskihalkaisijalle. Jo aloitettuani kääntämään, nostin oikean jalkani Jessin yli, heti sen jälkeen kun olin nostanut laukan. Siinä laukkasin rautiaalla suoraan kohti yleisöä sekä Aprilia, naistenistunnassa. Tarkkaavaisesti odotin, että maneesin keskusta tulisi jälleen kohdallemme. Päästyämme keskipisteeseen, pysäytin tamman istunnalla. Jessin pysäyttäessä liikkeensä täysin, pomppasin itse satulasta alas ja lähdin jälleen porhaltamaan maneesin ovea kohti. Viisas Jessi-tamma lähti oitis seuraamaan minua. Juoksin niin kovaa kuin pääsin, ja huomatessani, että olin jo maneesin ulkopuolella, hidastin vauhtini kävelemiseen. Jessi vemputteli jälleen vierelleni. Kuulin maneesista kantautuvan iloista taputusta. Nappasin Jessin ohjasta kiinni ja halasin tammaa.
-Se meni juuri niin kuin ajatuksissani virtasi, paremmin kuin kertaakaan treeneissä! Olet ihana! lähes itkin onnesta, vaikkei esityksemme kovin pitkä ollutkaan. Tunsin silti sydämmessäni tyytyväisyyden ja ilon, olinhan sentään saanut kuolittua edes jotain irti tuosta osaamattomasta veijarista.
Gwen raaputti Jessin toista kylkeä auringon paahtaessa selkääni. Jessi oli kiinni hoitopuomissa. Tamma naposteli tuoretta, kirkkaan vihreää ruohoa maasta kaikin voimin, kun riimunnaru juuri ja juuri siihen riitti. Istuin nurmella juoksushortsit jalassani. Owen oli jo karannut nappaamaan lasillisen kuohuvaa
(tarkoitan siis simaa) ja oli varmaankin vedellyt tippaleipiä minunkin puolestani.
-Mites se isäsi oikein jaksaa syödä niin hervatusti kaikkea, vaikka muuten onkin niin kamalan ruipelo, mutisin Gwenille. Tytöllä oli keskittynyt ilme kasvoillaan, eikä ilmeisestikään kuullut mitään mitä selitin, sen verran oli tarkkaavaisuutta pelissä. Pian Owen asteli puolikas munkki kätösessään tallista ulos.
-Tulkaa tekin ottamaan vähän jotain herkkua, mies kehotti kuuluvalla äänellä. Gwen katsoi minua kysyvästi. Nyökkäsin iloisesti ja niin tyttö viskaisi kädessään aikaisemmin roikkuvan pölyharjan tamman boxiin, ja hipsi isänsä luokse.
-Satu...? Owen tuumaili.
-Juuh, menkää vain edeltä. Vien Jessin karsinaansa, ilmoitin hymyillen. Veli tyttärineen lähti talliin, kohti yläkertaa ja taukohuonetta. Itse pomppasin pystyyn ruohon seasta ja irrotin tamman puomista. Talutin tammaa talliin. Vastaan tuli Alex ja Chappe, jotka heilauttivat kättään sen merkiksi, että olivat lähdössä jo kotejaan kohti. Jessin karsina kun sijaitsee aivan tallin ulko-oven lähettyvillä, viskasin Jessin pilttuuseensa ja kaivoin hälle vielä yhden porkkanan taskustani, kiitoksen merkiksi. Itse kapusin portaat ylös ja näin pöydän ääressä joukon tyytyväisiä ihmisiä.
-Gwen ja Owen, olisikohan meidän aika jo lähteä? kysäisin kaksikolta, joka lähti mukaani sanomatta mitään vastalauseita.
-Olisi tarjolla näin bussikyydin sijasta ihan ikioman auton kyyti, naurahdin ja katsoin veljeäni. Nostin Gwenin syliini ja avasin auton takapenkin oven. Laskin tytön nallen kuvilla varustettuun turvaistuimeen, samalla Owenin kivutessa etupenkille.
-No, oliko kivaa? kysyin Gweniltä kiinnittäessäni tytön turvavöitä.
-Joo! Ja sä ja Jessi olitte parhaita! tyttö kiljaisi syvä hymy kasvoillaan.
Olitkin keksiny hauskan puvun! Jessi oli söpö Batmobile ja satavarmaa nopeempi ku ykskää ferrari :D Tosi kivoja yksityiskohtia Jessillä ja säkin olit ihan Batmanin kaltanen, et sovitte hyvin yhteen. Teidän esitys oli kyllä parheiten ehdottomasti suunniteltu ja toi selitysosuus esitykselle oli ihan sika pitkä :D Mut pystyin tajuun sen hyvin ja kiva, kun Jessi osas käyttäytyä, vaiks Pikolla meidän toisena shetuna olikin vähän pukitteluvaihde päällä... Hassua, kun Jessi seuras sua noin hyvin, eikä keksiny mitään omaa sirkustaan :D Käytit Jessin energiaa ja ainasia menohaluja hyvin hyödyks tässä ja tää oli tosi hauska tarina, joka toimi kokonaisuudessaan hyvin (: Lopetuskin oli osuva...
Tän topan vikassa viestissä erikseen voittajan maininta, joten rullaa alas katsomaan, osuiko voitto sinulle (;