When I first saw you, I knew you were the one <3
Painoin otsani lentokoneen ikkunaa vasten ja tähystelin alas. Olimme jo niin korkealla että jopa entinen asuinpaikkani, suuren suuri Haugesund näytti väin pieneltä läiskältä keskellä Norjan kauniita vuonoja. Päässäni pyöri ristiriitaisia ajatuksia. Toki oli ihanaa muuttaa Norjasta takaisin kotimaahani Suomeen, mutta kaikki ne ystävät jotka olivat auttaneet minua suuren muuttoni kanssa jäivät Norjaan. En olisi varma saisinko enää koskaan nähdä kaikkia niitä ystäviä jotka olin saannut näinä kolmena vuonna. Surun ja ilon tunteet vaihtelivat pääni sisällä koko ajan. Pieni polttava ikävän tunne pisteli kurkussani. Ikävöin takaisin siihen pieneen asuntoon kaupungin sydämessä, mutta samalla ikävöin Suomen kauniita järviä ja mummin vanhaa punaista taloa. Sitten päähäni tupsahti vielä toinen ongelmani, koulu. Menisin viimeisen kuukauteni kuudennella luokalla Suomessa. Sekin on jonkinlainen muutos minulle, koska Norjassa olisin mennyt kesäloman jälkeen kahdeksannelle luokalla. Siellä koulu aloitetaan kuusivuotiana. Pieni pelon tunne kasvoi kasvamistaan kun mietin kaikkea mikä voisi mennä pieleen. Entä jos minua ei hyväksytä joukkoon? Entä jos menen väärien ihmisten luo ja sitten kukaan ei pidä minusta? Tai entä jos joku kokoaa jonkinmoisen vastarinnan minua vastaan ja sitten... Pudistin ärhäkästi päätäni päästäkseni eroon luuloistani. Vaikka minua alettaisiin kiusata onhan minulla hevoset. Hevoshullu olen ollut jo syntymästä asti. Rakastan niitä sydämeni pohjasta. Toisin kuin useimmat ihmiset ne kuuntelevat sinua kun vuodatat niille surujasi ja ilon aiheitasi. Ei se haittaa ollenkaan että hevoset eivät sano mitään takaisin. Katson äitiäni joka nukkuu hiljaa kuorsaten vierelläni. Eikö hän sanonut että uuden talomme lähistöllä olisi talli? Newerra, jos muistan oikein... Ajatus siitä että pääsisin taas hevosten luokse piristi mieltäni aimoannoksen.
" Hyvästi... " kuiskasin hiljaa ja katsoin kun Norjan vuonot jäivät taakseni.
Naputin hermostuneesti jalallani lattiaa ja vilkuilin koko ajan luokan seinällä riippuvaa kelloa. Enää viisi minuuttia niin meidät päästettäisiin hyvin ansaitulle viikonlopulle. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut mitä opettajamme selitti taulun edessä. En ole vieläkään muistanut opettajan nimiä vaikka olen ollut tällä luokalla jo kolme viikkoa. Ei kyllä voisi vähemmän kiinnostaa. Yhtäkkiä tunnen pienin tökkäyksen kyljessäni. Se oli se joku luokkatoveri minkä nimiä et muista vaikka kuinka yrittäisit.
" You say what now?? " kysyin pieni hymy suullani ja naurahdin vähän.
" Ope kysyy sult jotain... " hän sanoi. Käänsin pääni kohti opettajan vihaista naamaa.
" En löydä matikan tehtäviä jotka sinun pitäisi palauttaa tänään, oletko varmasti palauttanut ne? " hän kysyi.
" Olenhan minä, ehkä opettaja hyvä on tehnyt pienen virheen ja heittänyt yläaste-tasoisen matikanvastaukseni kierrätykseen? " vastasin pieni " huolestunut " ilme naamallani.
" Miten niin yläaste-tasoinen, ala-astettahan sinä nyt käyt! " naispuolinen opettajani vastasi.
" Ei ei, hyvä neiti. Kuten ymmärrätte olen vasta kolme viikkoa sitten asunut vuonojen täyttämässä maassa Norjassa jossa aloitetaan koulu vuotta aikaisemmin. Eli täällä minä olen kuudennella, mutta kolme viikkoa sitten olisin ollut yläasteella täällä koti Suomessa. Joka merkitsee että vastaukseni ovat ylä-aste tasoista täällä Suomessa... Ja sen takia, pälä... Pälä, pälä... " selitin liikutellen käsiäni ja venytin sanojani siellä täällä jotta aika kuluisi nopeammin.
" Neiti Ravines, luulen että ymmärsin jo pointtisi, mutta oletko palauttanut tehtäväsi? " neiti pysäytti minut naama ärsytyksestä punaisena.
" Äähhh... Öööh... " sopertelin ja sitten vapauden ääni kuului. Koulu oli loppunut. Kun opettajani käänsi hämmennyksissään päätään, nappasin laukkuni olkapäälle ja sulauduin luokasta pakenevien oppilaitten sekaan. Huokaisin helpotuksesta ja kun kuulin opettajan huhuilevan nimeä, laitoin jalat alle. Nappasin kevät takkini kainaloon ja juoksin kohti pyöriä ja samalla mietin olinko oikeasti palauttanut tehtävät...
Pyöräilin oikein hiki hatussa, niin innostunut olin. Tänään olisi ensimmäinen päiväni uuden hoitohevoseni, Charodejin kanssa. Jonkin aikaa sitten olin lähettänyt hakemuksen Aprilille, Charodejin kotitallin omistajalle, ja olin saannut Jackin hoitohevosekseni. Viiden minuutin blackoutin jälkeen, oikeasti kiljaisin ilosta ja äitini pillastui kun se tapahtui pikkusiskoni päiväunien aikoihin. Mutta minä en siitä paljon välittänyt, tärkeintä oli että olin saanut Jackin hoitohevoseksi. Nyt sitten olen matkalla Newerraan. Laukkuuni olin pakannut kaikki tallitavarani, ratsastushousut, toisen paidan, jodhpurit ja eväät. Tiesin jo mitä haluaisin tehdä, aikoisin jutella hieman Aprilin kanssa, tutustua Jackiin hyvin ja sitten mennä pienelle talutuslenkille, olisi mukavaa mennä jonkun kanssa eikä vain yksin... Pian Newerra tuli jo näkyviin ja hymyilin itsekseni. Kun olin tallipihan keskellä, talutin pyörän tallin seinustalle ja laitoin sen nojaamaan seinää vasten. Katselin ympärilleni ja yritin etsiä jotakuta keneltä voisin kysyä neuvoja. Yhtäkkiä näin tytön, noin ikäiseni taluttavan kaunista vuonohevosta. Kävelen itsevarmasta häntä kohti ja hymyilen.
" Hei, mun nimi on Julia ja oon Jackin uus hoitaja, ootko nähnyt Aprilia? " kysyin hymyillen ja näpertelin hieman laukkuni vetoketjua.
" Moi, mun nimi on Senja ja tämä herranen tässä on Dongo. " Senja sanoi ja rapsutti Dongon turpaa.
" Musta tuntuu että April on tuolla tallissa, niin kävele sinne vain katsomaan. " hän sanoi ja osoitti isoa rakennusta.
" Okei, kiitti. Nähdään ehkä myöhemmin. " kiitin hymyillen ja kiiruhdin talliin. Tallissa minua odotti ihana hevosen tuoksu ja hento pölykerros. Näin nuoren tallin omistajan lakaisevan vaaleata purua ja soraa yhteen kasaan. Kävelin toinen käsi selän takana hänen luokseen.
" Hei, olen Jackin uusi hoitaja, Julia. " hihkaisin iloisesti.
" Ai, hei! Tervetuloa Newerraan, toivottavasti viivyt täällä kauankin. " April sanoi, laittoi roskat roskiin ja luudan seinää vasten nojaamaan.
" Mennäänpäs tuonne toimiston puolelle, niin selitän sinulle tallin säännöt ja sen semmoista. " April viesti kädellänsä minua seuraamaan pienen portaiden päätyyn. Nyökkäisin ja seurasin innokkaana.
Vasta hetki sitten, April oli selittänyt tallin säännöt, tuntitoiminnan, ruunan erikoisuuksista ja muutenkin sen hoitamisesta. Sain tietää että Charodej ei asunutkaan päätallissa, vaan pikkutallissa parin muun hevosen kanssa. Samalla kun hän selitti minulle kaiken tuon, teimme pienen tutustumis kierroksen. Sen jälkeen kun olin kysynyt kysymykseni, kaikki oli selvää, sain kaapinavaimeni ja heitin laukkuni sinne. Sitten otin tallivaatteeni pois sieltä ja kipaisin vaihtamassa tallin vessassa. Olin saannut Aprililta luvan hakea uusi hoidokkini tarhasta. Hymyilin itsekseni ja puristin hieman ruunan ruskeata riimunnarua. Jack oli nuokkui rauhallisesti ja antoi kevätauringon lämmittää sen mustia lapoja. Kävelin hiljaa lähemmäksi ja maiskutin hieman että saisin ruunan avaamaan silmänsä. Kun se kuuli maiskutteluni, ruuna käänsi uteliaana päätään ja katsoi minua tummilla, ystävällisillä silmillään. Katselin sitä hetken ja sitten kiristin hieman valahtavaa poninhäntääni. Otin pari askelta lähemmäs ja silloin Jack teki samoin. Kun tämä tapahtui Charodej oli tarpeeksi lähellä pysytäkseen haistelemaan minua. Ojensin hieman kättäni ja tunsin hevosen turvan kutittavan kämmentäni. Naurahdin hieman ja napsautin narun riimuun kiinni. Talutin ruunan porttia kohti ja portista ulos. Se seurasi minua kuin pieni koiranpentu. Tai no oikeastaan iso koiranpentu. Tuntui melkein siltä ettei minun tarvitsisi edes pitää kiinni, mutta en ottanut riskejä. April oli kyllä sanonut että Jack seuraisi sinua jos kutsut sitä koko nimeltä, mutta en ole edes vielä varma osaanko sanoa nimen oikein, joten pidin vain kiinni narusta. Avasin pikkutallin oven ja talutin ruunan sisään sen omaan karsinaan. Otin riimun pois hevosen päästä ja rapsutin varovaisesti sen otsaa.
Pyörittelin ahkerasti kumisualla Jackin kiiltävää karvaa. Charodej nautti siitä silminnähtävästi. Kun olin valmis pölysuan kanssa, etsin mustasta harjapakista käsiini pölyharjan jolla harjasin ruunan sillä läpikotaisesti. Hoidokkini silloin tällöin käänsi päätään katsomaan puuhailujani ja joka kerta silitin sen pehmeää turpaa. Jack otti pari askelta harjapakkia kohti ja tunki turpansa sinne. Hetken päästä harjojen viskoilu alkoi. Naurahdin hieman ja yritin työntää hoidokkiani hellästi pois, mutta Charodej istuikin vain suoraan alas, kun työnsin sitä hieman sormenpäilläni. Jack kuten sanoin istui suoraan alas ja katsoi minua korvat uteliana, odottavan uutta komentoa.
" Voi sinua, olet kyllä niin söpö herraseni, mutta tarkoitin kyllä että vain väistyisit hieman... " sopertelin ruunalle ja silitin sen pehmeää poskea. Laitoin pölyharjan takaisin pakkiin ja otin esille pehmeän pääharjan. Nyt kun korkean korkea hoidokkini oli istunut päätin harjata sen suloisen pään nyt kun edes yletyin. Siinä ei kyllä kauan kestänyt, kun Charodejin päässä ei ollut mitään likaa. Heitin harjan pakkiin ja etsin käsiini tavallisen harjan. Tuntui siltä kuin ruuna olisi lukenut ajatukseni ja nousi ylös jotta saisin sen harjattua. Harjasin sen kiiltävää karvaa pitkin ja ronskein ottein, koska Jack näytti tykkäävään siitä. Kun olin harjannut koko hevosen, mukaan lukien jalat, etsin harjapakista kamman. Aloitin hoidokkini hännästä. Selvitin suurimman takut sormin varovaisesti ja sitten jaoin sen viiteen eri osaan, jonka jälkeen harjasin osat. Sen jälkeen häntä oli selvitetty. Ruuna huiskutteli hieman juuri harjattua häntäänsä ja hörähti suloisesti. Nyt oli aika harjata hevosen lyhyt harja, se ei onneksi ollut yhtä takkuinen kuin häntä oli ollut. Otsatukkaa unohtamatta, sain harjan ja hännän selvitettyä. Hain pakista vielä kaviokoukun ja Jack nosti kuuliaisesti jokaisen kavionsa kiltisti. Kun olin valmis, istuin karsinan pehmeille puruille ihailemaan suurta hevosta. Oli kyllä tullut hieman ongelmia selän harjaamisen kanssa, mutta kyllä sekin onnistui. Istuin siinä hetken rupatellen hoitohevoselleni kaiken maailman asiosta. Iloista ja suruistani, rapsutellen sitä samalla.
" Heippa Senja! " hihkaisin iloisesti kun näin hänet istuvan kerhohuoneen sohvalla pelaavaan jotain kännykällään. Sohvalla istui pari muutakin ihmistä joita en tuntenut. Yksi heistä oli varmaan 12 vuotias brunette jonka hiukset olivat aivan mahtavan pitkät. Hän näytti ulkoisesti jonkin verran iloiselta, mutta ei kuitenkaan... Ja toinen kolmesta oli nuori noin 20 vuotias nainen jolla oli kauniit turkoosit silmät.
" Ai moi! Mitenkäs sulla meni jätin kanssa? " hän kysyi.
" Hyvinhän mulla, ja mukava tavata teidätkin, mun nimi on Julia ja hoidan Charodejia tuolla pikkutallissa. " sanoin hymysuin. Huomasin tytön jolla oli lantioihin yltyvät hiukset, kääntävän päänsä nopeasti alas vasemmalla. Näin Senjan ja naisen naamasta että minun ei olisi pitänyt sanoa tuota. Katsoin kysyvästi Senjaa joka viittoi minut seuraamaan häntä alas takaisin talliin. Hän kertoi minulle että sen tytön nimi oli Hanna, ja hänen hoitohevosensa Piko oli menehtynyt ei niin kauan aikaa sitten ja poni oli asunut pikkutallissa. Hän selitti minulle että minun pitäisi vähentää esimerkiksi pikkutallin sanomista. Nyökkäsin ja palasimme ylös. Turkoosi silmäinen nainen istui ja jutteli leppoisasti Hannan kanssa.
" Hei Julia, minun nimeni on Satu ja omistan Lorelei nimisen lämppäritamman ja hoidan Jessiä. " Satu kertoi itsestään. Istuin Senjan kanssa pehmeälle sohvalle. Sitten aloimme kaikki kolme juttelemaan kaikenlaisista asioista ja vähitellen Hannakin liittyi mukaan keskusteluun. Rupattelimme mitä aiomme tehdä kesällä, olemmeko menossa jonnekkin lomalle ja niin edelleen. Siinä me kaikki neljä sitten jutustelimme ja kikattelimme silloin tällöin. Lopuksi teimme sopimuksen siitä että menisimme kaikki neljä pienelle talutuslenkille. Sovimme että menemme laittamaan hevoset valmiiksi ja sitten tapaamme ulkona tallin pihalla.
" Nähdään sitten hetken päästä, menen laittamaan Jackin valmiiksi. " huikkasin ja vilkutin.
Pidin lujasti kiinni Jackin riimunnarusta ja ihailin metsän kauniita vihreitä puita. Täällä Suomessa on kyllä aika erilaista kuin Norjassa. Norjassa koivuja ei näy melkein missään, siellä metsät ovat vai aika synkkää aluetta minne ei viitsi oikein mennä lenkille. Mutta Suomessa metsät ovat usein kauniiden valkoisten koivujen täyttämät ja muuten kirkkaat ja avoimet. Vedin syvään henkeä nauttien ihanasta tunnelmasta. Kaikki tuntui niin täydelliseltä. Sain Charodejin hoitohevosekseni, muutto onnistui melkein ilman stressiä, uusi talomme on kaunis, koulussakin menee hyvin, paitsi on minulla vielä yksi ongelma... Kun ajattelin sitä ongelmaa joka painoi sydäntäni, tunsin kyynelten valuvan jo taas silmänkulmastani.
" Hei, Julia... " kuulin Hannan sanovan. Pyyhkäisin kyyneleen nopeasti pois ja käänsin pääni yrittäen pinnistää pienen hymyn kasvoilleni.
" Niin? "
" Missä sä asuit ennen kuin muutit tänne? "
" Nii joo sehän olisikin kiva tietää, " Senja aloitti. Senja talutteli Dongoa edessäni.
" Unohtuipa kysyä sitä kerhohuoneessa... "
" Ennen muuttoa olin asunut kolme vuotta Norjassa ja sitä ennen asuin Suomessa. Eli me muutettiin noin kolme viikkoo sitten takaisin Suomeen. " kerroin silittäen Jackin lämmintä lapaa.
" Kiva! Minkä laista oli asua Norjassa? Tosi erilaista? " Satu, joka talutti Leijaa takanani, kysyi.
" Joo no oli se siis aika erilaista, kielen oppiminen ei kyllä mikään ongelma silleen ollut, mutta koulu aloitetaan Norjassa vuotta aiemmin, eli olin nytten seiskalla vaikka täällä käyn viellä kuutosta, se oli ehkä erikoisin muutos. " selitin.
" Aika jännä muuten! Mitä muuta erikoista siellä oli? " Hanna kysyi jo hieman iloisemmin. Minä sitten siinä aloin selittämään kuinka erilaisia koulut ovat ja minkälaisia norjalaiset ovat ja niin edelleen. Näin meidän matka sitten jatkoi. Taluttelimme pienen, leppoisan lenkin hienon vihreässä metsässä jonka jälkeen suuntasimme takaisin tallille päin. Tallin pihalla Senja ja Satu taluttivat hevoset talliin, Hanna lähti kävelemään kotiin ja minä talutin rauhallisen ruunan talliin.
" Voi sinua ukkoseni... " lepertelin kun katsoin Charodejin mutustelevan iltaruokiansa. Olin saannut tutustua ruunaan jo jonkin verran. Samalla kun kuuntelin Jackin rauhallista mussuttamista istuin karsinan ulkopuolelle tarkastelemaan pientä, hämärää, mutta kotoista tallia. Nousin ylös ja kurkistin muihinkin karsinoihin. Ruunalla oli näyttävästi pieniä shetlandinponeja kaveruksina. Hymyilin itsekseni ja lysähdin takaisin lattialla. Laitoin käteni otsalleni ja nojasin pääni käden varaan. Suljin silmäni ja mietin. En voi vieläkään uskoa että tämä on totta. Minulla oli se elämä mitä olin kauan toivonut. Maailman mukavin hoitohevonen joka asuu mukavassa tallissa jossa on mukavia ihmisiä. Kaunis talo, aivan okei koulu, kourallinen hyviä ystäviä... Mutta minulta puuttui se yksi asia mitä olen ikävöinyt jo heti sen jälkeen kun olin lentänyt sieltä pois. Ikävöin sitä niin paljon, että en joskus edes itsekkään ymmärrä. Kyyneleet valuivat jo taas. En tiedä edes kuinka monta kertaa olen itkenyt ikävän takia. Kyyneleeni alkoivat valua jo kaulaani pitkin. Se kutitti. Pyyhkäisin kyyneleet pois hihallani ja vedin syvään henkeä.
" Kyllä se tästä... Pääsen pian sinne lomalle... " yritin lohduttaa itseäni, mutta se vain pahensi. Kyyneleet sumensivat näköni ja hautasin kasvoni käsiini. Taas minä aloitin... Annoin ikävän ottaa kehoni haltuunsa. En minä Norjaa ikävöinyt vain jotain aivan muuta. Jotain mikä oli vielä kauempana... En voi vieläkään unohtaa sitä sanoinkuvaamatonta tunnetta jonka tunsin kun saavuin sinne. Itkin ja nyyhkyttelin hetken kunnes kuulin pienen hirnahduksen takaani. Pyyhin kyyneleeni ja nousin huojuvin jaloin ylös. Avasin karsinan liukuoven ja astuin karsinaan sisään. Annoin hoitohevoseni nuuhkia kyyneleistä märkiä käsiäni. Tunsin lämpimän kielen nuolevan niitä ja hymyilin vähän. Silitin hiljaa Jackin otsaa ja pyyhin käteni housuihini. Nyt kyllä huomaan kuinka paljon olen hevosia kaivannut. Vain hento hirnahdus ja kosketus auttaa minut tuntemaan tuhat kertaa paremmaksi. Uskomatonta, todellakin...
LOPPU
Eli tämänlainen eka tarina tuli :D Päikkyyn tulee varmaan vielä piirros ennen hevosten kesälomaa... Ehkä siis... Mutta kyllä aika varmaan kun ei nyt muuta tekemistä ole :)
Voutsi tästähän tulikin pitkä, niinku kerroit et tulis! Mahtava alotus :D Toi eka kappale oli kiinnostava ja hauskaa, et valasit vähän taustojas ja näin (: Jäi mietityttään, että onks Norjas oikeesti tollee et koulu alotetaan eri aikaan kun Suomes? Hämäävää :D Tunnistin Senjan tosta teidän kohtaamisesta tallipihalla hyvin, kun voin niin kuvitella, että se ei varmasti unohda olla kehumatta sen omaa Dongo kultaa :D Ja myöskin toi, kun astuit talliin sisään, että vastaan tuli "ihana" tuoksu oli hyvä kohta, kun miettii miltä tallissa nyt yleensä "haisee" :D Tutustuit muhunkin heti kättelyssä ja sait informaatiota niin on sit ens tarinassa selvät sävelet, nice (: Hyvä huomio toi, että et ehkä osais lausua Jackin nimeä oikein kun se tosiaan on venäjää, joten harva taitaa edes osata :D Mutta hyvinhän se seurailee ihan riimunvarrenki pääs (: Hyvin kuvailit Jackia tuon harjausoperaation aikana, kun juuri tuommonen lempeä ja rauhallinen jättiläinenhän se on, paitsi istahtelee sillon tällön vahingossa :D Ihana tarina tää kyllä oli lukea ja vaikka oli pitkä niin ei mitenkään kovin pitkäveteinen ja noi keskutelut oli hyviä ja olit ottanut kaikenlaisia asioita huomioon. Olet siis lukenut sivujen tekstejä ja missään vaheessa ei tullut sellasta vaikutelmaa, että heittäisit ihan päästäsi jotain, vaan tiesit, että täällä on Senja ja Hanna ja Satu ja, että pikkutallissa asustaa myös shetu ja karsinoissa on purua yms. yms. (: Ja toi loppu oli vähän surullinen, mutta voin kuvitella, että kyllä sitä tulee herkästi suru puseroon, kun joutuu muuttaan ihan eri maahan ja jättään kaiken tutun taakseen :/ Mutta onneksi Jack osas lohduttaa <3 Tästä ehdottomasti pistetilin avaukseks ansaitusti: 6 pistettä // April