|
Post by Miila on Apr 26, 2016 22:33:10 GMT 2
11-v amerikanponi, t. "Didi" Omistajana Miila Lillbacka* sivut*
|
|
|
Post by Miila on Apr 29, 2016 18:50:53 GMT 2
Ensimmäinen29.4.2016 Mua vähän harmitti, että olin aikatauluttanut menoni pahasti väärin. Olin ollut tosiaan käymässä äitini luona Ruotsissa ja olin ajatellut, että olisin ehtinyt sopivasti takaisin kotiin viemään uuden ponini uudelle tallilleen. Sain kuitenkin kolme päivää sitten viestin ratsastuskoulun omistajalta, koska tämä ihmetteli kun poni seisoi edelleen tallissa, vaikka sen olisi samana päivänä pitänyt jo lähteä. Olin merkannut päivän kalenteriini väärin. 26pv ja 29pv olivat aika samankaltaisia, joten toisaalta olin ymmärtänyt erehdykseni. Ainoa juttu oli, etten itse pystynyt korjaamaan asiaa Ruotsista käsin. En voisi mennä viemään ponia uuteen kotitalliinsa, kun olin sopinut ajankohdan myöhemmäksi, mutta toisaalta se oli pakko, koska seuraavana päivänä ratsastuskouluun tulisi uusi poni, joka veisi omani paikan. Pattitilanne ratkesi kuitenkin sillä, että sain luvan tuoda ponin sinne jo keskiviikkona ja rakas kaverini taas hoiti muun puolen koko jutussa. Olin sitten viettänyt varmaan tunnin puhelimessa selitellen, että missä uusi talli ja vaikka mitä maan ja taivaan väliltä. Onneksi uusi talli, eli Newerra, oli itselleni jokseenkin tuttu paikka, sillä olin käynyt tutustumassa siellä jo aiemmin pariin otteeseen. Halusinhan varmistua, että ponini saisi itselleen kunnollisen tallipaikan ennen kuin veisin sen sinne.
Nyt kävelin reippaasti tallia kohden ja sillä hetkellä sain olla todella kiitollinen kaverilleni Aliisalle, joka oli jopa liikuttanut ja muutenkin hoitanut amerikanponiani puolestani. Sen lisäksi tämä oli vienyt jo tiikerinkirjavan kaikki tavarat paikoilleen, jolloin itse olin välttynyt kaikelta roudaamiselta. Onni onnettomuudessa siis, jos ei muuta.
Tallilla oli aika hiljaista ja vain yksi muu harjaili itsekseen hevosta karsinassaan. Kävelin itse suorinta tietä varustehuoneeseen, sillä olin tehnyt oman suunnitelmani jo tälle päivälle. Halusin aloittaa tsekkaamalla ponin varusteiden kunnon. Kävin suitset ja satulan nopeasti katseella läpi ja totesin ne edelleen varsin hyväkuntoisiksi ja harvinaisen puhtaiksi. Aliisa oli tainnut jopa puhdistaa ne. Vaaleanpunainen satulahuopakin oli lähes karvaton ja myös puhdas, joten tarkistusreissuni päättyi lyhyeen: kaikki oli kunnossa siltä osin.
Lähdinkin sitten kävelemään tarhoja kohden, sillä tiikerinkirjavan ponin piti tähän aikaan päivästä majailla siellä. Tarhoille kävelin vähän epävarmemmin, sillä tarhapaikasta en tosiaan ollut varma. Kaisu oli joskus aiemmin kyllä näyttänyt missä tarhat sijaitsivat, mutta nyt sain etsiä poniani pelkän katseen voimalla. Onneksi omani taisi olla tallin ainut täplikäs otus, joten löysin sen lopulta varsin helposti.
Ponin tarhakaverina oli suloisen värinen islanninhevonen, tai ainakin päättelin sen sellaiseksi ulkonäkönsä perusteella. Vain väri pisti silmään, sillä en ollut koskaan nähnyt sellaista issikalla. Tosin, en minä nyt kauheasti issikkoja ollut nähnytkään, että ei sen puoleen. ”Heippa Didi!” puhelin sitten tammalleni siirtäessäni katseeni siihen. Poni vilkaisi minua, mutta ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen kaverinsa vierestä pois- ”Tuleppa tänne”, mutta vieläkään mitään reagointia ei tapahtunut. Hymähdin itsekseni, sillä pari viikkoa sitten se oli tullut heti tarhassa vastaan. Tallin vaihto kai vaikutti? Noh, nyt olisi aikaa opettaa asia sille uudestaankin. Nyt tosin kaivoin taskustani vain kuivuneen leivän ja taitoin siitä neljäsosan kämmenelleni, loput laitoin takaisin taskuuni.
Leivän poni tai oikeastaan molemmat ponit tunnistivat helposti ja Didi saapui luokseni jopa muutaman raviaskeleen siivittämänä. Issikka kuitenkin ehti luokseni ensin, mutta aika turhaan. Tammani hääti toisen surutta pois ja siirtyi sitten itse korvat hörössä eteeni. Taputin sitä kaulalle ja tervehdin sitä uudestaan. Sitten ojensin sille pienen leivän palasen, jonka se rohmusi tyytyväisenä suuhunsa. Toiselle kaviokkaalle en uskaltanut antaa leipää ollenkaan tällä kertaa, sillä en voinut tietää oliko siihen esimerkiksi jotain esteitä tai ehkä tallin omistaja ei välttämättä tykännyt, että hevosille annettiin makupaloja? Noh, en muutenkaan ajatellut ottaa tätä tapaa tavakseni, joten en miettinyt asiaa sen kummemmin. Saadessani kuitenkin Didin aitauksen toiselle puolelle, käännyin vielä rapsuttamaan hieman issikkaakin otsasta.
Talutin virkeän oloisen pikkuponin takanani talliin ja vein sen suorilta tein tyhjälle pesupaikalle. Olin nimittäin kiinnittänyt huomiota tamman kuraisiin jalkoihin. Ne kaipasivat selvästi pesua. Kiinnitin Didin molemmilta puolilta ja sitten kävin hakemassa varustehuoneesta ponin harjalaatikon jossa oli kaikki mitä tarvitsin. Myös kimoshampoota, sillä halusin pitää huolen, että jalat pysyivät valkoisina. Siinä sitten huuhtelin jokaisen jalan letkulla nopeasti, jonka jälkeen kävin jokaisen jalan vielä erikseen kädellä läpi. Hieroin shampoon varsin huolella jalkoihin ja huuhdeltuani ne lopulta pois, kuivasin jalat vielä pyyhkeellä.
Sen jälkeen nappasin harjalaatikon toiseen käteeni ja irrotettuani ponin pesupaikalta, talutin sen toisessa kädessä omaan karsinaansa, jonka muistin onneksi vielä. Karsinassa siistin ponin yleisemmin siedettävämmän näköiseksi. Leikkasin muun muassa vuohiskarvoja lyhemmäksi ja häntäkin lyhentyi niin, että se päättyi hieman ennen vuohisen alkua. Otsatukkaa ja harjaa en lyhentänyt ollenkaan, tosin vain sen verran, että leikkasin siilin ponin niskaan. Halusin nimittäin kasvattaa ponin jouhia siltä osin vähän pidemmiksi. Lopuksi harjasin tiikerinkirjavan monella harjalla kertaalleen läpi ja olin onnellinen, että talvikarvaa ei lähtenyt enää niin kauhean isoja määriä. Se helpotti urakkaa nimittäin aika paljon. Letitettyäni vielä ponin otsatukan, lähdin hakemaan Didin varusteita.
Laskin ensin satulan huovan kanssa valkeaan selkään ja tarkistettuani, että se oli varmasti oikeassa kohdassa, eikä liian edessä tai –takana niin kiinnitin vatsavyön löysästi kiinni. Sitten siirryin laittamaan häntäremmin, jonka jälkeen nappasin suitset käteeni. Avasin ne tiukasta paketistaan ja asetin tottunein ottein ensin ohjat ponin kaulalle. Suitsien ollessa kokonaan Didin pienessä päässä, kiinnitin jokaisen remmin ja sitten poni olikin valmis liikutettavaksi! Terppatulloa tallihin! Hauskan erilainen idea saapua uudelle tallille, poni eka ja omistaja sitten =D Oikein kiva tarina, Didihän sai ihan kunnon hoidon heti alkuun harjanleikkuineen kaikkineen =) Innolla odotan tarinoita, oot niin hyvä tarinoitsija! // Kaisu
|
|