|
Post by Omppu on Oct 29, 2015 17:58:28 GMT 2
Coeur Morne "Kolkko"
- boulougnenhevonen, ruuna - 5-vuotias - säkä 171cm - osaa perusasiat (koulutetaan) - hoitajaa ei etsitä, jos kokenut ja sopiva ihminen sattuu kohdalle otetaan
Muistilistaa:
- sateella sadeloimi - rankan liikutuksen jälkeen fleeceloimi - maastossa vähintään kaksi krt. viikossa
|
|
|
Post by Omppu on Nov 5, 2015 16:18:39 GMT 2
Kolkko astelee Neween
Oli vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun otin Kolkon ulos autosta. Porukan ymmyrkäiset silmät, ihmettelevä katse, kun hevonen hirnahti syvältä ja kovaa, papurikkoinen keho täristen. "No niin poika. Olet nyt kotona", mutisin sille matalalla äänellä. Korvat kääntyivät heti hiukan taaksepäin, kuuntelemaan ääntäni. Lähdin taluttelemaan Kolkkoa tallipihalla, muiden jatkaessa askareitaan. Ratsastuskoulun ponit kerääntyivät aidan viereen ihmettelemään uutta asukkia kulkiessamme tarhojen ohi. Ruunani sai paljon hörähdyksiä osakseen, joihin se vastasi innokkaasti. Tammojen luokse Kolkko oli vetämässä vähän väliä. Laitoin hevoseni lopulta Aprilin neuvomaan tarha vitoseen, Mäkkärin seuraksi, jossa ne haistelivat ujosti toisiaan. "Hieno poika Kolkko", huokasin vähän ajan kuluttua helpottuneena, hevosten seisahduttua syömään sulassa sovussa, ilman tappeluita. Tavaraa ei ollut paljon kannettavaksi talliin, oikeille paikoilleen. Rungoton satula, meksikolaiset suitset, pari loimea, harjat. Osteltavaa tulisi olemaan paljon... Laittaessani harjapakkia hyllykköön, kuulin takaani tervehdyksen. "Moi Hanna", sanoin ruskeahiuksiselle tytölle käännyttyäni, hymy korvissa asti. "Hieno toi sun hevonen, Korkki vai mikä sen nimi ny olikaan", tyttö kehui. "Kolkko. Kiitos", vastasin reippaasti. "Mut ootsä ny ihan kunnolla tota päätöst harkinnu?", kuului tälläkertaa paikallesaapuneen Dullen ääni. "Joo kyl mä. Vaik se on noin iso, se on hirmu kiltti", vakuutin Dullelle, vaikkei ensimmäinen lause ollut aivan puhdas totuus. Tyttö kohotti kulmiaan. "Uskoo ken tahtoo. Mut se tosiaan on iha tosi iso, suoraanpuhuen näytät hyttyseltä sen rinnalla." "No jos mä oon hyttyne, sä saat luvan olla koppis", totesin pilke silmäkulmassa. "Hanna voi olla torakka." "Vai mä torakka?! Siinä tapauksessa tarkennetaas vähän; Dulle on kovakuoriaslajiltaan sittiäinen." "No niin arvon sittiäiset ja torakat, lähdetäänkös auttamaan päiväheinis?" ehdotin tytöille nauraen. Muiden hyväksyttyä ajatuksen kipitimme hakemaan kottikärryt, niihin heiniä, ja lähdimme jakelemaan hevosille päivällisiään. Iloinen April hyppeli pälättämään Angelican kanssa kaikenmaailman menoista. Päästyämme Mäkkärin ja Kolkon tarhalle, saimme osaksemme kuuluvaa hörinää. "Voi poika", huokaisin sydän sulaneena, ja rapsutin Kolkkoa hellästi antaessani ruunalle heiniä. Muut hoputtivat jo jatkamaan, ja hölkkäsin tyttöjen mukaan unohduttuani hevoseni luokse. "Kyllä tuo alkuhuuma tosta kohta tasoittuu, odotahan vain", Hanna totesi. Itse en sillä hetkellä tahtonut uskoa siihen, mutten sanonut mitään. Oma hevoseni oli viimeinkin Newerrassa <3 .......
#pätkä
Hauska tarina, varsinkin tuo lause "Hanna voi olla torakka" nauratti :D Toki kappalejaot olisi pätkätarinankin lukemista helpottanut, mutta eipä se ole niin tärkeää kuin pidemmissä tarinoissa. Vaikka tarina on lyhyehkö, sisälsit siihen hyvää kuvailua ja hauskoja letkautuksia. Tarinaa lukiessani unohtui, että Newerra onkin vain virtuaalimaailmassa pyörivä talli! Kolkko onkin oikein upea hevonen, mitä siihen nyt vähän tutustuin rapsuttelulla :) Tarinanpätkä oli myös virheetön, hyvää työtä! Ainakaan isompia määriä kirjoitusvirheitä ei pomppinut silmille.
Pisteitä tarjoilen 3, vaikka kappalejaot puuttuikin, oli tarina silti melko helposti luettavissa ja tapahtumat oli helppo kuvitella!
//Roosa
|
|
|
Post by Omppu on Dec 15, 2015 17:05:49 GMT 2
"Moikka poika!" huudahdin iloisesti päästyäni sen ja Mäkin tarhalle. Kolkko ravasi heti luokseni, niinkuin sillä oli oikeastaan kaikille tapana tehdä. Sen ravi oli kyllä hirmu ison näköistä. "Tuol kouluradoille kököttämää harjotusravia", puhisin itsekseni, ujuttaessani riimua aivan alas päänsä laskeneen Kolkon korvien taakse. Mäkkäri kökötti kauempana pinkki loimi päällä. "Raavas ori raukka", surkuttelin ponin tilannetta.
Tallissa hakaisin saman tien Kolkon harjat sidottuani ruunan kiinni. Jännitys kutitteli vatsanpohjassa innostuksen ohella. "Oothan sit yht kiltti ku aina", varmistin hevoseltani, joka puhalsi lämmintä ilmaa kädelleni. Harjailtuani Kolkkoa jonkin aikaa, hain kimpsut ja kampsut (satulan ja suitset), ja varustin pojan.
Kentällä nousin selkään, ja aloitin. Kolkon käynti oli tarmokasta, ja kuten arvata saattaa, isoa. Ruuna oli hiukan ihmeissään, sillä kun ei oltu pitkään aikaan ratsastettu. "Okei poika", sanoin Kolkolle jonkin ajan päästä, ja kokosin ohjat. Lähdin suorittamaan käynnissä yksinkertaisia ympyröitä, pysähdyksiä, jotka onnistuivat jokseenkin mallikkaasti, kunhan pidin pehmeän käden ja selkeät avut.
Jonkin ajan kuluttua nostin kevyen ravin. Kolkko pysyi rauhallisena, ehkä hiukan liiaksikin. Menimme loivaa kiemurauraa, voltteja, siirtymisiä. Aluksi ruunan asetus oli rapaluokkaa, mutta aktiivisilla avuilla nekin paranivat. Liikaahan nelivuotiaalta ei toki voi vaatia.
Lopuksi oli laukan aika suurella keskiympyrällä. Istuin harjoitusraviin, tein muutaman puolipidätteen, ja seuraavassa kulmassa annoin laukkapohkeet. Seurasi vain kiihtyvää ravia. Seuraavassa kulmassa nosto onnistui, ja pitkän sivun keskellä käänsin Kolkon keskiympyrälle. Ensin se oli siirtämässä takaisin raviin, mutta maiskutin sille tarmokkaasti, ja rikolta vältyttiin. Saman harjoituksen toistin toisessa suunnassa, jonka jälkeen oli loppuverkkojen aika. "Hyvä poika", iloitsin, ja taputin hevostani siirtyessäni käyntiin. Kaikki oli mennyt upeasti!
Tallissa hoidin Kolkon huolellisesti, sille rupatellen kaikenlaista. Ja yhtäkkiä tajusin... "Sulleha ei oo viel lempinimee!" totesin dramaattisesti. Katsoin rauhallista ruunaa, joka taas loi katseen minuun pitkien silmäripsiensä lomasta.
|
|