Post by April on Aug 19, 2015 14:14:25 GMT 2
Ponitalliko?
En ollut uskoa silmiäni juuri sillä hetkellä, kun viimeinen työmies kaahasi autollaan Newerran parkkipaikalta. En katsonut siis autoa, koska silmäni olivat jumittuneet jonnekkin muualle. Katsoin upeaa uutta puista rakennusta, josta kyllä puuttui vielä maalipinta, mutta oli enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Ja kaikki se oli Alexin ansiota. Mies seisoikin vierelläni ja hymyillen nappasi minut kainaloonsa.
- Siinä se on. Vaikka et uskonut vähän aika sitten, että koko paikkaa enää olisikaan.
Tuhahdin, mutta hymyni ei siltikään hyytynyt. Olin niin onnellinen.
- Mä en kyllä tiedä mitä tekisin ilman sua. Tai siis... Niin noh ei mulla kyllä ennen sua kovin hyvin mennytkään, että ehkä se johtu siitä... Voi äh! Taas puhun ihan ohi suuni. Siis... Tai no antaa olla.
Alex nauroi, koska näköjään olin jostain syystä saanut hänen lähettyvillään oudon tyylin puhua aivan sekavia, joista en itsekkään ottanut selvää.
- Miten mä voin edes ikinä korvata tän sulle? En mitenkään...
Voivottelin taas pienen ääneen, vaikka olin kyllä kuullut moneen kertaan, että ei tarvitsisi. Ajattelin kuulevani sen nytkin, mutta tällä kertaa Alex ei sanonutkaan niin.
- Niin noh... Olis mulla yks idea, jota oon miettinyt, mutta en oikeen tiedä susta...
Katsoin miestä ja pyysin kakistamaan ulos, koska jos se vain ei olisi mitään aivan järjetöntä järjestäisin asian kyllä, korvaukseksi.
- No mitäs sanoisit, jos tästä eteenpäin Newerra olisikin ponitalli? Ei hevosasukeita, vaan poneja ja tunteja vähän pikkusemmille ratsastajille.
Kulmani nousivat varmaan taivaisiin asti ja en ihmetykseltäni saanut mitään sanotuksi. Ponitalli? Miksi ihmeessä...?
No niinhän siinä sitten tietysti kävi, että ponitalli Newerrasta siis rukattiin. Enhän minä siihen voinut sen enempää mitään sanoa vastaan, kun melkein kaikki hevoset, joita enää omistin olivat poneja. Olihan tässä pyynnössä kyllä joku takaa ajatuskin, sillä Alex oli käynyt katsomassa muutamaa ponia isolla siittolalla ja ihastunut niihin. Ja lisäksi kun mietin vakioratsastajia mitä tallilla kävi niin pieniä ratsastajia suurin osa kyllä oli. Poneista ei siis olisi mitään haittaa. Newerran nimeä emme muuttaisi miksikään Newerran ponitalli tai ponitalli Newerra, vaan olkoon vaan samalla nimellä yksinkertaisesti Newerra. Ja siis tähän hetkeen palatakseni olimme tällä hetkellä Alexin kanssa ajamassa autoa kohta Neweä, jonka perässä oli traileri ja trailerissa kaksi ponia mukana. En voinut kieltäytyä niiden ostamisesta, vaikka omasta mielestäni toinen oli kauhea jääräpää, eikä sen kanssa varmaan vältyttäisi kommelluksilta. Ja toinen oli kyllä aivan upea welsh D, joka hyppäsi kuin unelma, mutta se ori, eikä kovinkaan soveltuva ratsastuskoululle. Huokaisin auton etupenkillä ja autoa ajava Alex vilkaisi minuun.
- Hei äläs nyt oo noin huolissas. Kyllä niistä tulee vielä mitä parhaimpia poneja meille Neween. Usko pois.
- Kumpa voisinkin uskoa... Tai kai mun täytyy vaan uskoa ja ehkä siitä orista tulee vielä hyvä ruuna...
- Ei sitä ruunata! Kyllä nyt yksi upee valkea ori pitää joka tallissa asua, eikö?
Nauroin ääneen ja puistelin päätäni.
- Mihin soppaan mä taas oonkaan lusikkani sörkkässyt voi hyvää päivää... Pistää vaan miettimään, kun puhut tommosia, senkin pöljä... Mutisin lopun, jotta mies ei kuulisi, mutta hän kuuli kyllä.
- Hei hei, hei! Ei maalata niitä piruja seinille, senkin ihana, jos mä kerran oon pöljä.
Automatkamme sujui eteenpäin mukavasti ja höpötelimme Newen tulevaisuudesta ja teimme suuria suunnitelmia. Tai ehkä vain vähemmän suuria, eihän Newe mikään suuri paikka ollut vieläkään.
Muutaman päivän päästä oli valkea orimme sopeutunut hyvin elämäänsä ja hiirakko "tukkajumala", niinkuin minä ponia kutsuin oli saanut muista laidunkavereistaan seuraa ja vaikutti erittäin tyytyväiseltä. Welsh ori oli tosin minusta varsin erikoinen tapaus, enkä tiedä voiko hevosista sanoa niin kuin ihmisistä sanotaan joskus, että "ei ole penaalin terävin kynä", mutta jos voisi sanoa niin olkoon niin. Kokonimistä yritimme keksiä jotkut lempinimet, mutta orilla oli ainakin semmoinen nimi, että kukaan ei osannut sitä edes lausua oikein todennäköisesti, joten heittelimme vain jotain hauskoja nimiä ilmaan ja siitä se sitten tuli lopulta. Mäkkäriksi me orin ristimme ja se oli hyvä niin. Hiirakosta ponista taas tuli Rommi pian mäkkäri nimen keksimisen jälkeen, kun mielikuvitus alkoi jo saada siivet ja nimileikki lähti vähän lapasesta.
Istuimme yksi kaunis ja aurinkoinen ilta taloni kuistilla Angelica, Nora, Alex ja minä. Plus Roki tietysti. Alex oli suunnitellut muuttavansa luokseni, mutta itse olin toppuutellut asiaa vielä vähän, koska ei ehkä kannattaisi kiirehtiä semmoista päätöstä. Vaikka nyt yhdessä virallisesti olisimmekin ja Alex omisti tällä hetkellä puolet Newerrasta. Ja omassa päässäni hän omisti myös päätallin koko rakennuksen ja pikkutallin, sillä hänen varoillaan ne saatiin rakenettua... Nora oli ottanut puheeksi Newerran ponitalliksi muuttamisen.
- Mut hei eikös Mindi ole hevonen? Ei kovin iso tosin, mutta on se hevosmitoissa, eikö?
Nyökkäsin.
- Juu onhan se. Ainut hevoskokoinen yksilö, jonka mä omistan. Ponitallissa. Ei oikeen sovi kuvioon...
- Se voi olla kaikkien pomo, kun se on isoin ja ihan ernu ponien keskellä.
Ansku tokaisi vitsillä ja naurahdin.
- En mä sitä kuitenkaan lähde myymään vaan sen takia, että se nyt ei täytä tätä Alexin ponikriteeriä.
- Hei! En mä ole mitään kriteeriä antanut!
Mies huudahti ja tuhahdin.
- No ponitalli, eikös se nyt oo vähän?
Mies puisteli päätään ja tokaisi:
- No kyllä sä sen läiskäkasan voit pitää jos ehdottomasti haluat...
- Hah! Ja niin varmasti pidänkin. Koska sä voit pitää sun valkean orisi, jonka päässä on varmasti jotain vikaa...
Alex puhkesi nauramaan ja katsoi minuun kysyvästi.
- Mitäh? Et sä muka oo nähnyt, kuinka se hyppelee laitumella ja hirnahtelee kovaan ääneen.
- Niin? Se on ori, eikös se vähän kuulu asiaan?
Nora ja Angelica nauroivat meille, mutta halusin saada pointtini perille ja jatkoin.
- Mutta sehän istuu! Koirat istuu, hevoset ei!
Huudahdin ja rupesin melkein itsekin nauramaan, kun punapää ja blondi vieressäni repsahtivat nauramaan kaksinkerroin ja Alex oli vain ihmeissään. Eikä hän muka ollut nähnyt sitä?!
- Siis etkö sä ole kattellut sen touhuja vai istuuko se vaan sillon, kun naisia on lähettyvillä...
Alexin ilme oli vieläkin kysyvä ja nora nauroi haljetakseen. Ansku oli ryhdistäytynyt ja yritti auttaa minua.
- Siis niin se kyllä istuu se ori. Ja muutenkin se käyttäytyy aika oudosti. Etkö sä muka oo huomannut? Viimeksikin, kun mun piti hakea se laitumelta ja kattoo sen jalat niin eihän siitä tullut mitään, kun se ori istu samantein, kun sain sen narun päähän. Ja sitten se meni maaten. Tyylillä, että en varmasti liiku metriäkään tästä. Eikä se muuten liikkunut! Sä et tiedäkkään mikä vaiva oli saada se ylös!
Ansku selitti ja Alex oli alkanut nauraa Noran kanssa. Itsekin hymyilin ja puistelin päätäni. Mäkkäri oli outo tapaus... Jatkoimme jutustelua ja Alex ei vakuuttunut orinsa oudosta käytöksestä, koska hän ei ollut nähnyt mitään semmoista. Tulimmekin johtopäätökseen, että welsh ei tainnut vain pitää naisista, tai jotain...
Piakkoin, kun talli oli saatu kuntoon ja hevoset olivat muuttaneet taas sisätiloihin, vaikkakin olimme avanneet laidunkauden tässä samalla ja ne viettivät suurimman osan ajastaan laitskoilla, kun niillä ei ratsasteltu. Olimme myöskin tosiaan käyneet varustekaupoilla, kun piti hankkia uuteen satulahuoneeseen varakypärät, raipat, pinteleitä, muutamat varasuojat, juoksutusvälineet, sekä valjaat ponikärryihin, jotka säästyivät palolta. Kaikenlaista muutakin toki satulahuoneeseen tarvitsi, mutta enpäs ala nyt luetteloimaan. Lisäksi Hipille saatiin kokoon ihan uusi varustevalikoima, koska riimulla ratsastaminen osoittautui aikas vaikeaksi, kun varusteet oli palanut. Lisäksi Rommi ja Mäkkäri saivat uudet varusteet, sekä uusimmat tulokkaat jotka myöskin vahvistivat tuntiponikaartia. Tai noh toinen ei oikeastaan vielä, koska pikkuisen pitäisi vielä varttua muutama vuosi.
Talliin astelikin oikea halinalle poni, jonka väritys ja vaaleanpunainen turpa olivat vain plussaa tupsujalkojen kanssa. Poni oli aivan ihana tilastoruuna, joka oli tuotu Irlannista ja jonka emä oli samaa rotua, kuin Rommi, eli Ylämaanponi ja isä oli tupsujalkainen tinkeri. Aivan mahtava ydistelmä! Alex ei ollut ihan samaa mieltä kanssani, mutta koska meillä asui jo kaksi hänen hankitaansa niin tämä ruuna saisi jäädä. Eikä siinä luonteensa puolesta mitään vikaa ollutkaan, vaan sehän olisi suorastaan napakymppi ratsastuskoululle. Aloimme kutsua ponia Sintiksi, sillä hetkellä, kun kuulimme sen Saanan suusta. Nainen oli katsonut uutta tulokasta pitkään ja todennut, että ihmeellisen Sintin tupsujaloilla olimme ostaneet. Sintti se siis oli. Ja toinen ponimus saapui samoihin aikoihin Sintin kanssa ja saikin ruunasta heti tarhakaverin, vaikka kokoeroa olikin pojilla vähän, mutta leikkisästi ne kuitenkin tulivat toimeen samantein.
Toinen pikkuinen poni oli siis Fantsu. Rautias läsillä ja herasilmällä varustettu nuori shetu ori ei vielä pääsisi osallistumaan tuntiponin toimiin, mutta poni käyttäytyi jo hyvin ikäisekseen ja uskoimme vakaasti, että siitä tulisi vielä hyvä pikkulasten kuskaaja, joka opettaisi monelle tytölle ratsastamisen alkeet.
Siinä se sitten oli meidän uusi ponikokoonpano ja tällä toivottavasti mentäisiin vielä hyvä tovi :D
